Gobi Desert

Viikko vierahti mukavasti Gobilla. Matka oli rankka, haastava, mutta myos ainutlaatuinen. Ryhmaamme kuului kuljettajan lisaksi: Noby (Japani), Mamizon (Korea), seka Marleen ja John (Hollanti). Porukka oli kerrassaan mainio. Matkaa taitoimme noin 1800 kilometria ja kavimme lahella Kiinan rajaa. Matka oli hyvin pitka, ottaen huomioon, etta ajoimme tiettomalla tiella. Taytyy myontaa, etta siina oli valilla kestamista. Auto oli ikivanha paku, jota korjattiin taman tasta. Kuski oli kasittamaton kaveri. Mekaanikon ja kuljettajan hommat hoituivat erittain hyvin. Kukaan meista ei voinut ymmartaa, miten han suunnisti koko matkan. Kommunismin kukoistaessa han oli ollut ammatiltaan (ratsastava) laakari. Sen jalkeen sotilaslaakari ja hieman myohemmin asianajaja. Demokratian saavuttua asiat muuttuivat ja han menetti tyonsa. Viimeiset 15 vuotta han on ajanut ja oli hyvin tyytyvainen nykyiseen tyohonsa ja demokratiaan myos.

Kaikki yot vietimme paikallisten asukkaiden luona jurtissa (teltta). Paikalliset olivat hyvin ystavallisia ja ottivat meidat hyvin vastaan. Heidan kanssa opettelimme lampaiden erottamista, paimenen toita, kamelilla ratsastamista, seka kaikkea muuta mukavaa. Ruokavalio koostui lahinna riisista, lampaasta ja kuumasta kamelin -tai vuohenmaidosta eli paikallisesta teesta. Elama heilla on hyvin alkeellista. Pelkkaa aavikkoa ymparilla. Lahimpaan naapuriin saattaa olla yli sata kilometria matkaa. Ei vetta, eika sahkoa. Vessana toimii aavikko. Samassa Jurtassa saattaa asua koko suku. Aamuisin oli mukava herata, kun jurtissa lampotila oli pakkasen puolella. Kamiinoita lammitetaan kuivatetulla sonnalla, silla puita ei ole. Kaikesta huolimatta he ovat hyvin iloisia ja elamanmyonteisia. Yksi kysymys meita jai mietityttamaan. Peseytyvatko he koskaan ja jos peseytyvat niin missa?

Elamyksia matkalla koettiin. Yhtena aamuna tein tarpeitani aavikolle, kun nelja passia piiritti mut. Siina oli vahan vaikeata keskittya olennaiseen, kun ne tunkivat turpavarkkinsa hieman liian lahelle. Hieman myohemmin pesin hampaitani jurtan vieressa, niin yksi niista kerasi huomiota puskemalla mua. Olisi varmaan halunnut itsekkin hammaspesun. Kamelilla ratsastus oli hauskaa puuhaa, mutta hauskuus katosi kun se alkoi juoksemaan. Aaniala taisi meikalaisella nousta parilla oktaavilla. Dyyneille saapuminen oli yksi kohokohtia. Ensimmainen harjanne kohoaa 220 metria korkealle. Yritin paasta paalle, mutta se oli liian vaikeaa. Hiekka valui alta pois, koska seinama oli todella jyrkka. Kuskin arvion mukaan kavin noin 170 metria korkealla. Paikalliset ovat antaneet dyyneille nimen Singing Hills, koska ne pitavat outoa surinaa hiekan valuessa alas. Aani oli kuin maansiirtokoneessa jossakin kaukana. Myos yhden luolan lapikulkeminen oli haastavaa. Patterit loppuivat lampusta kesken matkan, joten kuhmuja sain heti kolme paahani. Valilla joutui ryomimaan vatsallaan, koska muuten ei mahtunut etenemaan. Tahtitaivas oli uskomaton keskella Gobia. Sellaista en ollut ennen nahnyt. Kauniita paikkoja loytyi todella paljon.

Reissu meni hyvin viimeiseen iltaan asti. Silloin lahdin Mamizonen ja Nobyn kanssa vuorille kavelemaan. Kipusimme vuoren paalle ja lahdimme laskeutumaan alas. Noby jai viela kuvaamaan, eika suostunut tulemaan alas. Itsepainen nuorimies kun on. Alhaalta heilutimme sille, etta tule jo. Se lahti laskeutumaan, mutta kiersi vuoren toiselle puolelle, joten emme saaneet nakoyhteytta. Mua vitutti se tempaus, koska sovittiin, etta kaytetaan samaa reittia kun tultiin. Muuten eksytaan varmasti. Silti ajattelin, etta kylla se tahan loytaa vaikka toiselta puolelta alas laskeutuu. Aikaa kului ja Nobya ei nakynyt. Lahdimme kavelemaan lapi kivikon ja pienten kanjonien takaisin siihen pisteeseen, johon kuski meidat jatti. Sinne oli matkaa kaksi kilometria oikeaa sokkeloa ja useinmiten vuorikin katosi nakyvista. Mamizon oli pihalla reitista kuin lumiukko. Jatin hanet lahelle aloituspistetta ja pyysin odottamaan siina. Sitten lahdin takaisin etsimaan Nobya. Mulla oli tunti aikaa, ennen auringon laskua. Juoksin varmasti useamman kilometrin ja huusin aaneni kaheaksi, mutta kaveria ei loytynyt. Sitten jouduin lopettamaan ja palaamaan nopeasti alkupisteeseen, koska Gobi on sakkipimea yolla. Mamizon sai hepulin, kun palasin yksin ja vaati vuorille palaamista. En paastanyt, koska se oli vaarallinen paikka pimealla. Kuski varoitti susista ja sanoi, etta sielta on tultava pois pimeaan mennessa kampille. Nyt oli jo melko pimeaa ja me olimme viela vuorilla. Juoksimme minka ehdimme ajouralle. Sinne paastyamme tiesin, etta emme paase enaa kampille. Matkaa sinne vuorilta oli viisi kilometria. Mamizon itki ja koitin rauhoitella, etta kuski tulee etsimaan, vaikka han oli sanonut, etta ei aja koskaan pimealla. Onneksi nain valon kaukana ja otin valokuvia minka ehdin. Kuski oli liikenteessa ja naki salamavalot. Se noukki meidat kyytiin, mutta Nobysta ei ollut tietoakaan. Mitaan ei ollut tehtavissa ja oli pakko palata. Kuski sanoi, etta Noby ei yosta ulkona selviydy. Jos han on loukkaantuuneena vuorilla, sudet tekevat lopun. Muualla tuuli ja kylmyys. Jurtalla mieliala oli sellainen kuin arvata saattaa. Itse olin kuitenkin optimistinen ja aattelin, etta se on jonkun jurtan loytanyt ja on siella. Parin tunnin paasta kuulin aavikolla auton aania ja menin akkia ulos ottamaan valokuvia. Autosta huomattiin salamavalot ja se kurvasi jurtalle. Noby kyydissa ja muutaman kilometrin paasta oleva nainen kuskina. Siina vaiheessa teki mieleni antaa pieni ojennus Nobylle, mutta en ehtinyt. Samaan aikaan meidan kuski tuli pihalle ja vahan aikaa retuutti kaveria... Kuitenkin kaikki paattyi hyvin ja takana on uskomaton seikkailu. Siita saa kiittaa UB Guest Housea, joka matkan jarjesti. Koko lysti maksoi 136$ , seka muut kulut; yhteensa kuitenkin alle 200$. UB Guest House jarjesti myos junaliput mulle reissussa ollessani, hintaan 110$. Palvelu on todella hyvaa ja ystavallista. Paikkakin on kiva. Majoitus naytti olevan edullinen noin 8$.