Trans Mongolia & Beijing, China

Viimeinen osuus legendaarisesta Siperian junamatkasta takanapain. Yleisesti ottaen monet kutsuu sita idan pikajunaksi, mutta se on hieman eri asia. Kaikkiaan mittaa tuli junamatkalle Tampereelta Pekingiin 9143 kilometria. Viimeinen osuus oli suht lyhyt; vain 30 tuntia. Se osuus menikin levatessa ja hopotellessa niita naita. Hytissani oli jalleen hyva porukka. Matthew (Englanti), Gelder (Mongolia) ja kiinalainen, jonka nimea en oppinut sanomaan useasta yrityksesta huolimatta.

Pekingissa en ole viela ehtinyt paljoa nakemaan. Olen seikkaillut taalla Hutongin alueella, jossa mulla on majoitus. Hotelli (Hutong Inn) on erittain siisti ja palvelu on hyvaa. Huone (dormi) maksaa 8$ ja tallahetkella siella ei ole muita kuin ranskalainen opiskelija nainen, mun lisaksi. Hutong on ehdottomasti ykkoskohteita missa olen kaynyt. Kaunis, matala, sokkeloinen ja erikoinen vanhakaupunki. Yolla tama muuttuu osittain taysin toiseksi, jossa lankkari ei saa olla rauhassa. Sisaanheittajat vaanivat ja tyrkyttavat omaa baariaan tai kaikkea muuta mahdollista. Kieltaytymista ne ei ymmarra, joten parempi olla puhumatta tai vastaamatta mitaan. Paivalla on mukavan rauhallinen meininki.

Tanaan uskaltauduin vuokraamaan polkupyoran ja lahdin kaupungille. Jostain syysta paikallisilla oli hyvin hauskaa. Jopa poliisi nauroi mulle pain naamaa. Ei tainnut ihan paikallisten tavoin ajo sujua tuolla liikenteessa autojen seassa. Muut lansimaalaiset ymmartavat kayttaa busseja ja metroja, joten niita ei pyoran paalla nae tai en ainakaan mina ole nahnyt. Liikenne on paikkapaikoin aika ahdasta, johtuen huimasta asukasmaarasta, joka on melkein 17 miljoonaa. Tanaan nakyvaisyys on ollut hyva, kun on tuullut kovasti. Eilen ei tuullut yhtaan ja aurinkoa pystyi katsomaan suoraan kohti. Se ei varmaan johtunut normaalista sumusta. Huomenna pitais siskon ja sen kumppanin kanssa lahtea Kiinan muurille. Otettiin kyyti aika kauas, joten siella ei hirveasti turisteja ole. Kymmenen kilometria kavellaan muuria eteenpain, josta kyyti meidat sitten hakee. Lamminta on riittanyt noin 20 astetta, joten mikas taalla on ollessa.

Ulan Bator, Mongolia (osa 2)

Viimeista paivaa viedaan Mongoliassa. Huomenna aamulla lahtee juna Pekingiin klo. 8.05. Se onkin lyhyt matka. Perilla Pekingissa olen maanataina noin klo. 14.31. :) Suomen aikaa 8.31. Viime viikon keskiviikkona tapasin UB:ssa Patrickin (Ruotsi), Amberin ja Gregin (Lontoo), joihin tutustuin ekalla juna etapilla. Syotiin ja juotiin taalla ja sitten pidettiin jatkot viela Jannen kampilla. Mun piti tavata heidat Pekingissa uudelleen, mutta ikava kylla ovat jo lahteneet eteenpain sielta. Silloin suunnitelmiini ei viela kuulunut Gobin matka. Sisko ja hanen kumppaninsa ovat Pekingissa, joten heidan kanssa liikun hetken aikaa. Pekingista koitan saada laitettua kuvia sivuilleni. Kamerassa on jotain vikaa, kun mikaan tietokene ei tunnista sita. Maanantaihin siis...

Gobi Desert

Viikko vierahti mukavasti Gobilla. Matka oli rankka, haastava, mutta myos ainutlaatuinen. Ryhmaamme kuului kuljettajan lisaksi: Noby (Japani), Mamizon (Korea), seka Marleen ja John (Hollanti). Porukka oli kerrassaan mainio. Matkaa taitoimme noin 1800 kilometria ja kavimme lahella Kiinan rajaa. Matka oli hyvin pitka, ottaen huomioon, etta ajoimme tiettomalla tiella. Taytyy myontaa, etta siina oli valilla kestamista. Auto oli ikivanha paku, jota korjattiin taman tasta. Kuski oli kasittamaton kaveri. Mekaanikon ja kuljettajan hommat hoituivat erittain hyvin. Kukaan meista ei voinut ymmartaa, miten han suunnisti koko matkan. Kommunismin kukoistaessa han oli ollut ammatiltaan (ratsastava) laakari. Sen jalkeen sotilaslaakari ja hieman myohemmin asianajaja. Demokratian saavuttua asiat muuttuivat ja han menetti tyonsa. Viimeiset 15 vuotta han on ajanut ja oli hyvin tyytyvainen nykyiseen tyohonsa ja demokratiaan myos.

Kaikki yot vietimme paikallisten asukkaiden luona jurtissa (teltta). Paikalliset olivat hyvin ystavallisia ja ottivat meidat hyvin vastaan. Heidan kanssa opettelimme lampaiden erottamista, paimenen toita, kamelilla ratsastamista, seka kaikkea muuta mukavaa. Ruokavalio koostui lahinna riisista, lampaasta ja kuumasta kamelin -tai vuohenmaidosta eli paikallisesta teesta. Elama heilla on hyvin alkeellista. Pelkkaa aavikkoa ymparilla. Lahimpaan naapuriin saattaa olla yli sata kilometria matkaa. Ei vetta, eika sahkoa. Vessana toimii aavikko. Samassa Jurtassa saattaa asua koko suku. Aamuisin oli mukava herata, kun jurtissa lampotila oli pakkasen puolella. Kamiinoita lammitetaan kuivatetulla sonnalla, silla puita ei ole. Kaikesta huolimatta he ovat hyvin iloisia ja elamanmyonteisia. Yksi kysymys meita jai mietityttamaan. Peseytyvatko he koskaan ja jos peseytyvat niin missa?

Elamyksia matkalla koettiin. Yhtena aamuna tein tarpeitani aavikolle, kun nelja passia piiritti mut. Siina oli vahan vaikeata keskittya olennaiseen, kun ne tunkivat turpavarkkinsa hieman liian lahelle. Hieman myohemmin pesin hampaitani jurtan vieressa, niin yksi niista kerasi huomiota puskemalla mua. Olisi varmaan halunnut itsekkin hammaspesun. Kamelilla ratsastus oli hauskaa puuhaa, mutta hauskuus katosi kun se alkoi juoksemaan. Aaniala taisi meikalaisella nousta parilla oktaavilla. Dyyneille saapuminen oli yksi kohokohtia. Ensimmainen harjanne kohoaa 220 metria korkealle. Yritin paasta paalle, mutta se oli liian vaikeaa. Hiekka valui alta pois, koska seinama oli todella jyrkka. Kuskin arvion mukaan kavin noin 170 metria korkealla. Paikalliset ovat antaneet dyyneille nimen Singing Hills, koska ne pitavat outoa surinaa hiekan valuessa alas. Aani oli kuin maansiirtokoneessa jossakin kaukana. Myos yhden luolan lapikulkeminen oli haastavaa. Patterit loppuivat lampusta kesken matkan, joten kuhmuja sain heti kolme paahani. Valilla joutui ryomimaan vatsallaan, koska muuten ei mahtunut etenemaan. Tahtitaivas oli uskomaton keskella Gobia. Sellaista en ollut ennen nahnyt. Kauniita paikkoja loytyi todella paljon.

Reissu meni hyvin viimeiseen iltaan asti. Silloin lahdin Mamizonen ja Nobyn kanssa vuorille kavelemaan. Kipusimme vuoren paalle ja lahdimme laskeutumaan alas. Noby jai viela kuvaamaan, eika suostunut tulemaan alas. Itsepainen nuorimies kun on. Alhaalta heilutimme sille, etta tule jo. Se lahti laskeutumaan, mutta kiersi vuoren toiselle puolelle, joten emme saaneet nakoyhteytta. Mua vitutti se tempaus, koska sovittiin, etta kaytetaan samaa reittia kun tultiin. Muuten eksytaan varmasti. Silti ajattelin, etta kylla se tahan loytaa vaikka toiselta puolelta alas laskeutuu. Aikaa kului ja Nobya ei nakynyt. Lahdimme kavelemaan lapi kivikon ja pienten kanjonien takaisin siihen pisteeseen, johon kuski meidat jatti. Sinne oli matkaa kaksi kilometria oikeaa sokkeloa ja useinmiten vuorikin katosi nakyvista. Mamizon oli pihalla reitista kuin lumiukko. Jatin hanet lahelle aloituspistetta ja pyysin odottamaan siina. Sitten lahdin takaisin etsimaan Nobya. Mulla oli tunti aikaa, ennen auringon laskua. Juoksin varmasti useamman kilometrin ja huusin aaneni kaheaksi, mutta kaveria ei loytynyt. Sitten jouduin lopettamaan ja palaamaan nopeasti alkupisteeseen, koska Gobi on sakkipimea yolla. Mamizon sai hepulin, kun palasin yksin ja vaati vuorille palaamista. En paastanyt, koska se oli vaarallinen paikka pimealla. Kuski varoitti susista ja sanoi, etta sielta on tultava pois pimeaan mennessa kampille. Nyt oli jo melko pimeaa ja me olimme viela vuorilla. Juoksimme minka ehdimme ajouralle. Sinne paastyamme tiesin, etta emme paase enaa kampille. Matkaa sinne vuorilta oli viisi kilometria. Mamizon itki ja koitin rauhoitella, etta kuski tulee etsimaan, vaikka han oli sanonut, etta ei aja koskaan pimealla. Onneksi nain valon kaukana ja otin valokuvia minka ehdin. Kuski oli liikenteessa ja naki salamavalot. Se noukki meidat kyytiin, mutta Nobysta ei ollut tietoakaan. Mitaan ei ollut tehtavissa ja oli pakko palata. Kuski sanoi, etta Noby ei yosta ulkona selviydy. Jos han on loukkaantuuneena vuorilla, sudet tekevat lopun. Muualla tuuli ja kylmyys. Jurtalla mieliala oli sellainen kuin arvata saattaa. Itse olin kuitenkin optimistinen ja aattelin, etta se on jonkun jurtan loytanyt ja on siella. Parin tunnin paasta kuulin aavikolla auton aania ja menin akkia ulos ottamaan valokuvia. Autosta huomattiin salamavalot ja se kurvasi jurtalle. Noby kyydissa ja muutaman kilometrin paasta oleva nainen kuskina. Siina vaiheessa teki mieleni antaa pieni ojennus Nobylle, mutta en ehtinyt. Samaan aikaan meidan kuski tuli pihalle ja vahan aikaa retuutti kaveria... Kuitenkin kaikki paattyi hyvin ja takana on uskomaton seikkailu. Siita saa kiittaa UB Guest Housea, joka matkan jarjesti. Koko lysti maksoi 136$ , seka muut kulut; yhteensa kuitenkin alle 200$. UB Guest House jarjesti myos junaliput mulle reissussa ollessani, hintaan 110$. Palvelu on todella hyvaa ja ystavallista. Paikkakin on kiva. Majoitus naytti olevan edullinen noin 8$.

Ulan Bator, Mongolia

Eilen Janne kysyi mielipidettani Ulan Batorista sopivaan aikaan. Vastaus ei ollut kovin mairitteleva. Odotimme paasevamme tien yli turvallisesti, jaatavan tuulen piiskatessa meita, puhaltaen samalla aavikon hiekkaa suut ja silmat tayteen. Autojen toottailylta ei kuullut edes omia ajatuksia. Viereisesta viemariaukosta pujahti pieni poika lammittelemaan katujen alle, sinne missa hanen kotinsa on, satojen muiden orpojen tavoin...

Myohemmin lahdimme kampille lammittelemaan ja ajattelimme menna illemmalla syomaan, kun kerran Jannen viimeinen ilta taalla oli. Kuinka ollakkaan, kaupunki pimeni ja haaveeksi jai ruokailut. Ravintolat ja kaupat sulkivat ovensa. Kun ei ole sahkoa, niin sita ei ole. Illalla sita sitten taskulampun valossa oli tarvittavat asiat hoidettava...
No, eipa tuo sahkottomyys tai pieni nalka sita mielipahaa tehnyt. Kylla se tulee tuosta maanalaisesta yhdyskunnasta, joka taalla elaa. Kaukolampoputket antavat suojan pahimmalta kylmyydelta, joten se on ainoa paikka jossa pystyy selviytymaan. Silti itsestani jotenkin tuntuu kaikista pahimmalta paikalta elama pienissa, likaisissa ja pimeissa viemareissa, rottien kera. Katso siina vieresta, kun alle kymmenen vuotiaita tyttoja ja poikia niihin laskeutuu... Tarkkana saakin keskustassa olla, koska miltei kaikista aukoista puuttuu kannet ja pudotus on osassa melkoinen.

Tanaan aamulla lahdin avoimin mielin pitkalle kavelylle. Kiersin keskustan, joka on yllattavan pieni miljoonakaupungiksi. Kavin laitakaupungilla luostari alueella. En tieda olisiko sinne saanut menna. Olin ainoa lansimaalainen ja ainoa joka siella valokuvasi. Muilla tuntui olevan laheisia siella munkkeina. Katseita kylla kerasin, mutta ne eivat olleet pahoja sellaisia. Oikein rauhallinen ja mukava paikka se oli.

Ulan Bator on sekoitus lansimaita, itaa ja neuvostovallan aikaisia betoni kolosseja. Kaupunki on vastakohtia taynna. Liikenne on kaaottista. Bussit nayttavat juuri ja juuri pysyvan kasassa, kun liikenteessa on muuten alyttoman paljon okyrikkaiden huippumaastureita. Sivu ja takapihat toimivat kaatopaikkoina, jotka sytytetaan valilla tuleen, tietysti tarkan dyykkauksen jalkeen. Hulppeita rakennuksia on tekeilla paljon. Muutamia on jo valmiina ja nayttavat olevan pankkeja miltei kaikki. Kaikki vanha on hieman rahjaista. Useat ostoskeskukset, baarit ja ravintolat ovat sisalta kuin Suomessa, ellei jopa parempia. Ihmiset on kuin venalaiset. Yrittaa etuilla joka paikassa. Palvelu pelaa nopeasti ja hyvin. Englannilla parjaa. Hintataso on kohdillaan. Syot ja juot hyvin kympilla. Laitakaupunki eli teollisuusalue on oma lukunsa. Riitti todellakin, etta sen naki vain junasta.
Ei musta ole Ulan Batorin ystavaa tullut, mutta mielenkiintoinen kohde tama sinansa on. Herattaa varmasti ajatuksia. Kannattaa muutama paiva viettaa, jos ohi menee. Sen sijaan kukkulat ja laaksot ennen kaupunkia, seka Gobin aavikko olisi nakemisenarvoisia etenkin kesalla. Voisin hyvinkin kuvitella viettavani pari viikkoa siella.

Trans Siberian/Mongolian Route

Täälla sita ollaan Mongoliassa työkaverin Jannen kämpillä. Junamatka Moskovasta tänne kesti viisi yötä ja neljä päivää (6266km). Silti matka kului todella nopeasti 2. luokassa. Junassa oli onneksi väljää, eikä "hytissäni" ollut kuin yksi mies lisäkseni. Sen kanssa ei hirveästi tullut juteltua kun oli kotoisin Moldovasta ja puhui vaan venäjää. Vodkaa se joi perkuleesti ja välillä jouduin kohteliaisuus syistä ottamaan muutaman huikan. Vaunuun oli pakattu muutenkin kansainvälinen porukka. Pari Espanjasta, Ruotsista viisi, Norjasta yksi, Hollannista yksi, Englannista kaksi, Venäjältä kaksi, sekä itseni lisäksi Suomesta yksi. Muissa vaunuissa oli muutama englantilainen. Porukka oli tosi mahtava ja iltaisin kokoonnuttiin hytille juomaan "Suomalaista teetä", joka koostui vodkasta, teestä, spritestä ja kuumasta vedestä. Harri (toinen suomalainen) vietti 50 vuotis synttäreitä perjantaina ja saatiin kunnon pippalot aikaiseksi. Laulua ja tanssia riitti pitkälle yöhön. Yhtenä iltana saatiin hiukan jännitystä, kun Lars oli kioskilla asioimassa. Toinen juna tuli asemalle ja blokkasi pääsyn junaan. Meidän juna nytkähti liikkeelle ja Lars jäi laiturille. Onneksi konnari suostui pysäyttämään junan. Saatiin sitten kaveri kyytiin. Päivät kului jutellen, pelaten korttia, nukkuen, lukien ja muuten vain ihmetellen. Ravintolavaunussa ei ihan hirveästi istuttu, kun sitä piti vanha venäläinen kiukkuinen pariskunta. Hinnat oli sikamaisen korkeat ja välillä ruoka ja vodka oli "loppu". Tosin kun kaivoi lisää Ruplia taskusta, yllätten kaikkea alkoi löytymään. Asemien laitureilla oli myyjiä ja niiltä sai ostettua kotiruokaa ja melkein mitä vain. Aikaa oli todella vaikea seurata, kun matkan aikana kelloa siirrettiin aina tunti kerrallaan eteenpäin, yhteensä viisi tuntia. Asemat ja aikataulut ilmoitetaan kuitenkin aina Moskovan aikaa. Koita siinä pysyä perässä. Maisemat ennen Baikal järveä on kuin suomalaista koivikkoa. Ei hirveästi nähtävää. Lämmintä riitti alkumatkasta liiaksi asti. Parhaillaan vaunussa oli melkein 30 astetta. Asiasta huomautettiin kiinalaisille konnareille ja sen jälkeen ne ei lapioineet hiiliä uuniin enään ihan niin kovaa tahtia. Muuten tuo etappi oli hyvin mukava kokemus. Voin suositella, jos ei luksuslomaa kaipaa.

St Petersburg & Moscow

Olipahan pitka aika notkua Pietarin rautatieasemalla eilen illalla kahdeksasta kahteen. Kaikenlaisia heeboja sita yolla naki. Ei monikaan ihan puhtailla jauhoilla kulkenut... Juna oli suht mukava ja hytin jaoin kolmen muun kanssa. Matka kuluikin nopeasti nukkuessa. Kello 12 juna saapui Moskovaan. Moskova toivotti heti lampimasti tervetulleeksi. Kun astuin ulos, pulu paskoi keskelle kuulaani. Tuntuu alkumatkasta kaikki vanhat kliseet osuvan kohdalleni. No, tekevalle sattuu, tavataan sanoa. Nyt olen Yaroslavskin rautatieaseman laheisyydessa tappamassa aikaa. En viitsi kylille lahtea etten vain myohasty junasta. Tassa kylassa kun mikaan ei tunnu olevan pienta.

Saint Petersburg (osa2)

Liput on ostettu suurien vaikeuksien jalkeen. Mongolian lippua ostaessa myyja ilmoitti, etta paikkoja ei enaa ole jaljella. Tarjosi lippuja torstain lahdolle. Kesken palvelun se otti ja lahti tauolle ja osoitti seuraavaa kassaa. Seuraavalla kassalla tapahtui sama juttu. Lahdin hotellille selvittamaan, etta eiko kaupungista loydy matkatoimistoa, joka hoitaisi palvelun englannin kielella. Respan nainen ja opaskirja osoitti juuri samaiseen paikkaan, jossa voit asioida kivuttomasti. No, eikun takaisin sinne ja taas uudelle kassalle. Se kirjoitti lapulle numeron ja naytti sormella ylospain. Eikun neljannelle kassalle. Kun loysin sen ja odotin hyvan tovin, myyja ilmoitti myyvansa vain lentolippuja ja osoitti viereista kassaa, joka oli suljettu. Hetken siina seisottuani, sain palvelua. Yllattavaa oli, etta silta kassalta sain lipun Mongolian junaan tiistain lahdolle, vaikka paikkoja ei ollut jaljella edellisilla kassoilla. Aikaa tahan kului nelja tuntia. Lippu maksoi 175e, joten olisi kannattanut maksaa muutama euro enemman ja hankkia se suomesta. Moskovaan sain lipun kayttamalla paikallisia nuoria tulkkina. He ymmarsivat heti mita tarviin, mutta kassa ei. Seurasin heidan huutokilpailua ja lopulta sain lipun yolla kahdelta lahtevaan junaan. Jos suomessa olisi yhta hidasta asiointi, tarvisi asemalle menna vuorokautta aikaisemmin. Helv....byrokratia.

Lauantaina rikkoimme Timon kanssa hyvaksi todettua matkailureseptia ja menimme jostain syysta Pietarin kansallismuseoon. Siella ihmettelimme, etta mita me taalla tehdaan, kun ei ole koskaan ennenkaan museot kiinnostanut. Se oli tuskaisaa. Kaikki tekstitkin oli tietysti venalaisilla kirjaimilla, joten juuri mitaan ei ymmarretty. Sunnuntaina keksimme menna luistelemaan museon aukiolle rakennetulle luistelukentalle, joka oli tosi hieno. Oli mukavaa pistaa luistimet jalkaan 15 vuoden jalkeen. Timolla oli hymy herkassa. Nyt tassa odottelen yolla Moskovaan lahtevaa junaa, joka oli kaikista halvin n.33 euroa.

Pietari on kuitenkin kaunis kaupunki, jossa on paljon nahtavaa. Hintataso on hiukan edullisempi kuin Suomessa. Kaikissa ravintoloissa on ollut todella hyvat ruoat. Venalainen keittio on maukas ja Borssikeittoa voi suositella kaikille. Liikkuminen onnistuu parhaiten kavellen, mutta etaisuudet on pitkat. Liikenne ruuhkaista. Englannilla ei tahdo parjata oikein missaan. Muuten ei kovin pahaa sanottavaa ole. Seuraava paivitys tapahtuu joko Moskovasta tai sitten Ulan Batorista, Mongoliasta. Huomenna on vain yhdeksan tuntia aikaa olla Moskovassa. Juna lahtee kello 21.30 UB:iin ja on siella 15.03 kello 7.30 paikallista aikaa.

Saint Petersburg

Reissu lahti varsin onnistuneesti kayntiin. Taksi ei tullut ajoissa hakemaan meita Pirkkalasta, joten otimme Timon ladan allemme ja ajoimme todella lujaa Tampereelle. Jouduimme jattamaan sen parkkihalliin, joten kalliiksi kay. Junaan sisaan paastyamme katsoimme kelloa ja se oli 5.32 ja 5.33 juna lahti liikkeelle. Tikkurilassa huomasin, etta olin jattanyt ruoka-aineita Timolle, joten ei auttanut kuin juosta nopeasti kaupassa kaymaan. Pietarin junamatka sujui mukavasti, kiekkolegendojen tarinoita kuunnellen. Edessamme istui nimittain Jukka Tammi, Mika Nieminen, Esa Tikkanen ja Jyrki Lumme. Sain heilta nimmarit reissukirjaani ja he kyselivat ja ihmettelivat reissusuunnitelmaani.

Pietarin rautatieasemalla oli naurussa pidattelemista, kun emme meinanneet paasta alueelta ulos. Paikalliset naytti aina erisuuntiin ja me olimme ihmeissamme. Viimein loysimme portit, mista meidat ohjattiin ulos. Edesta otimme taksin (Lada) ja menimme hotellille. Sen jalkeen lahdimme kavellen ostamaan lippua valille Moskava-Ulan Bator toiselta rautatieasemalta viiden kilometrin paasta. Sielta meidat ohjattiin uudelle asemalle, joka sijaitsee aivan hotellimme lahistolla. Loysimme paikan ja menin odottamaan lipunmyynti jonoon. Venalainen byrokratia kun on aika hidasta, aikaa kului ja juuri nenani edesta toimistot suljettiin tuntia aikaisemmin, johtuen naistenpaivasta, joka on tanaan. Joten huomenna on yritettava uudestaan.

Odottelua.

Himos ja samalla myös viimeinen viikonloppu Suomessa pitkään aikaan on nyt takanapäin. Reissu oli jälleen kerran loistava. Mukavaa oli nähdä monia ystäviä, joita ei nykyään kovin usein näe. Kiitos kaikille ja Sillille erikseen hyvin hoidetuista järjestelyistä.

Matka on nyt todella lähellä ja vasta tänään jotenkin tajusin, että nyt se on menoa. Neljä päivää töitä ja vuorotteluvapaa alkaa...Perjantaina sain Kiinan ja Mongolian viisumit. Ostin ne Kaleva Travelin kautta. Hintaa kertyi yht. 150e. Mp3 soitin on hankittu ja se maksoi 119e. Makuupussi maksoi 109e (kiitos siitä Äitille), lavantauti rokote 35e ja junalippu Pietariin yht.70e . Junaliput Pietarista eteenpäin ostan sittenkin paikanpäältä... Järjestelyt on loppusuoralla. Vielä täytyy hakea Forexin Global Cash pankkikortti. Sen saa välittömästi mukaan ja on erittäin hyvä vaihtoehto pitkille reissuille... Seuraava päivitys saattaakin sitten tulla tuolta itärajan takaa.