lauantai 11. lokakuuta 2008

Kuulumisia

Aikaa on kulunut viime päivittämisestä melkoisesti. En ole saanut aikaiseksi tilattua nettiyhteyttä kotiini, joten päivittäminen on siten jäänyt. Arkeen on palattu, tosin kaipuu maailmalle jäi... Kulttuurishokki Suomeen palattaessa oli suurempi kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Halu takaisin maailmalle oli sanoinkuvaamaton. Nyt on ensivuodelle uudet verkot vetämässä ja uudet kujeet saattavat odottaa. Jos niin käy, jatkan blogini ylläpitoa. Sen enempää en asiasta vielä kirjoita. Asioihin selvyyttä saan marraskuun loppuun mennessä. Palaan asiaan siis viimeistään reilun kuukauden päästä.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Ja lopuksi

Matkaa Aasian reissulla tuli taitettua 140 paivaa, kahdeksan maata:


Junalla: ~15600 kilometria


Tampere-Helsinki-Pietari-Moskova-Ulan Bator-Peking-Chengdu-Kanton-Haikou,

Sanya-Kanton



Bussilla: ~6013 kilometria

Gobi, Haikou-Sanya,

Katmandu-Shitwan-Pokhara-Katmandu,

Phnom Penh-Siem Reap-Phnom Penh,

Phnom Penh-Stung Treng-Ban Nakasang(4000 islands)-Pakse-Vientiane-Vang Vieng-Luang Prabang-Vientiane-Nong Khai-Bangkok



Lentaen: ei oikeastaan kiinnosta

Kanton-Katmandu-Lukla-Katmandu-Bangkok-Phnom Penh,

Bangkok-Singapore-Soul-Helsinki


seka: veneella, laivalla, kajakilla, fillarilla, pratkalla ja jalan, tuntemattoman maaran.



Mother Russia: Kaksi kaupunkia tuli nahtya. Odotukset eivat olleet kovat, eika yllattanyt millaan tapaa. Vaikein maa matkustaa, jos ei venajan kieli luonnistu. Pietari oli kaunis ja ruoka, etenkin keitot olivat herkullisia. Venalainen keittio jai mieleeni, seka ihmisten kylmyys.

Mongolia: Paakaupunkia ei voi liikaa kehua. Tekeminenkin siella on kovin vahaista. Likaista, rumaa ja kylmaa. Gobi oli yksi reissuni kohokohtia. Kaunista omalla tavallaan. Karuja maisemia ja uskomattoman kaunis tahtitaivas. Haluaisin matkustaa kesalla ja nahda myos vuoristoalueet ja laaksot.

Kiina: Piti matkustaa nopeasti halki ja menna Tiibetiin. Odotukset eivat todellakaan olleet korkealla. Ehdottomasti positiivisin yllattaja. Oikeastaan olen tavallaan ikavoinyt koko matkan ajan Kiinaa. Jos olisi kuukausi enemman ollut aikaa, olisin jatkanut Pohjois-Laosista takaisin Kiinaan, Yunnanin provinssiin. Mystinen, kaunis, kaaoottinen ja monipuolisin. Varmasti palaan Kiinaan.

Nepal: Odotukset olivat hyvin korkealla ja sain mita halusin, jopa enemman. Kaaoottinen, varikas, erilainen, rutikoyha ja mielenkiintoinen. Vuoret, kaupungit ja ihmiset, kaikki hurmaavat. Valilla niiiiiin kaunista!

Thaimaa: Nain vain Bangkokin. Mielenkiintoinen ja edullinen metropoli, josta ei vauhtia puutu. Helppo liikkua ja ruoka oli hyvaa. Yllatti positiivisesti.

Kambodza: Reissaajilla tuntui olevan kaksi mielipidetta, joko vihaa tai rakastaa maata. Itse en pitanyt. Angkorin temppelit olivat kyllakin parhaita nahtavyyksia matkallani. Kaikesta huolimatta Kambodza antoi aarettoman paljon, kiitos orpokodin.

Laos: Vei sydammen persoonallisella olemuksellaan. Rauhallista, rauhallista ja rauhallista. Olisi pitanyt olla enemman aikaa, vahintaan kuukausi.

Singapore: Ks. edellinen teksti.


Kavijoita on ollut valtaisa maara ja se on tehnyt blogin pitamisen erityisen kannustavaksi. Kiitokset siita kuuluu kaikille lukijoille. Nyt on aika palata rakkaaseen kotimaahan ja aloittaa sopeutuminen arkeen. Hetki taytyy viela skarpata, hoitaa tarkea tehtava lauantaina ja saattaa ystavani Joni ja Kata avioliittoon toisen Bestmanin roolissa. Matka on ollut ikimuistoinen ja mahtava kokemus. Vaikuttaa varmasti asenteisiin ja arvoihin loppuelaman.


Ps. Pistan myohemmin viela kuulumisia suomesta ja videokuvaa tanne, tosin saattaa ottaa aikansa.

Pps. Jos jollain tulee kysymyksia (moni reppureissaaja on lukenut blogia), niita voi lahettaa osoitteeseen: antila.sami@gmail.com

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Bangkok, Thailand & Singapore

Bangkokista ei hirveasti tarinan aineksia loydy. Kaksi yota tuli vietettya Khao San Roadilla ja viimeinen yo laitakaupungilla paikassa, jonne jatin puolet tavaroistani toukokuussa, lahtiessani Kambodzaan. Torstaina "vaihdoin" maata kaydessani Bangkokin kaaoottisessa China Townissa. Sen jalkeen tuli katsastettua Khao San Roadin yoelama ja mukavaa oli. Perjantaina nain Tiilikaisen Petrin, lapsuudentuttavani pirkkalasta. Peten ja hanen tyttoystavansa kanssa kaytiin Baiyoke tornissa buffet-illallisella. Komealta naytti Bangkokin yo, 300 metrin korkeudesta. Lauantain kulutin guesthousen uima-altaalla odotellessani lentoa Singaporeen. Bangkokista jai itselleni tosi hyva kuva. Monipuolinen kaupunki ja halpaa.

Singaporeen lensin Air Asialla. Ihmettelin aikaisemmin yhtion todella halpoja hintoja, mutta niihin loytyi pikkuhiljaa selitykset. Lento maksoi 28 dollaria. Verojen ja muiden kasittelymaksujen jalkeen hinta kohosikin noin 100 dollariin. Lisaksi yhtion asettama painoraja laukuille on vain 15 kiloa. Sita noudatetaan pilkulleen, joten ylimaaraisista kiloista sain maksaa noi 40 dollaria. Tarjoilu pelasi koneessa hyvin, mutta siita sai tietysti maksaa mukavasti. Air Asia oli myos huomannut, etta kalliit huoltotoimenpiteet ovat hyva saastokohde. Lentokonetta voi korjata edullisesti, kayttamalla kotikonstia eli ilmastointiteippia, varsinkin jos kohde on niinkin vahapatoinen kuin lentokoneen siipi.


Singapore

Singaporen lentokentalla paloi pinna, odottaessani passintarkastusta. Yksi maailman rikkaimmista valtioista ei ole saanut siihen asiaan satsattua rahaa ja riittavasti ihmisia, joten jonossa kului miltei kaksi tuntia. Jokaiseen ihmiseen kului kohtuuttoman paljon aikaa. Kaiken lisaksi tullimies huomautti mulle purukumin syonnista, joka ei ole sallittua taalla. Sen jalkeen olikin jo uusien lentojen matkatavarat tulleet hihnoille, joten laukkuni oli hukattu. Jostain se lopulta loydettiin. Kaiken sahlayksen jalkeen ehdin juuri viimeiseen junaan, jolla paasin keskustaan. Siella yritin saada taksin hotellille. Kaksi kuljettajaa ei osannut ajaa, vaikka mulla oli osoite ja kartta, seka hotellini sijaitsi niinkin vaikeassa paikassa kuin paakadun varressa Rafflesin (legendaarisin hotelli Singaporessa) naapurissa. Kolmas tarppasi ja matka olikin miltei 500 metria. Kello oli tuolloin noin yksi yolla.

Sunnuntaina kavelin China Towniin ja muutenkin kappailin edestakaisin keskustaa. Illalla menin leffaan katsomaan The Dark Knightin (Batman). Oli kylla loistava leffa. Tanaan pitaisi kayda Little Indiassa ja huomenna Arab Streetilla. Huomenna illalla kayn tekemassa loistavan paatoksen reissulleni, kaymalla hotelli Rafflesissa nauttimassa alkuperaisen ja maukkaimman Singapore Slingin koko maailmassa.

Pitkasta aikaa nukuin yhteismajoituksessa eli dormissa, Gozy Corner guesthousessa. Siella oli nelja tyttoa Malesiasta. Heidan kanssa kuluikin hopotellessa aamu viiteen. Olisipa ollut muutama paiva enemman aikaa. Olisin paassyt heidan kyydilla tanaan Kuala Lumpuriin, Malesiaan.

Singapore on ollut OK kohde, mutta ei oikeastaan sen enempaa. Moderni pilvenpiirtaja kaupunki/maa. Paljon rikkaita ja vahan koyhia. Merkkiliikkeita ostoskeskukset taynna. Kalliimpaa kuin muualla Aasiassa, mutta ei kuitenkaan Suomen hinnoissa. Elektroniikka on tosi edullista. Erittain siisti kaupunki, taynna erilaisia kieltoja ja muistutuksia sakkojen suuruuksista. Esimerkiksi jos juot metrossa vaikkapa vain vetta, on sakkorangaistus 500 dollaria. Sylkaset maahan, sakko 1000 dollaria. En oikein taman reissuni jalkeen tunne kuuluvani tanne. Olisi pitanyt olla ensimmainen kohde.

Myohaan huomenna illalla lahtee lentoni Etala-Koreaan, Souliin. Sielta jatkan sitten Finnairilla Helsinkiin, jonne pitais saapua keskiviikkona kahden jalkeen. Nain sita reissu on loppumaisillaan. Taalla iski kova kotiin paasyn odotus, vaikka toisaalta... Huomenna lisaan viela sivuilleni koosteen matkasta.



torstai 17. heinäkuuta 2008

Vientiane, Laos

Vientianeen saavuin maanantaiaamuna, matkustettuani huonosti nukutun yon bussissa. Asemalta hyppasin Tuk Tukin kyytiin ja lahdin keskustaan. Samalla kyydilla tuli kolme saksalaista ja kourallinen paikallisia. Saksalaiset eivat tinkineet itselleen kyytia lentokentalle. Yksi heista menetti hermonsa, kuultuaan mita mina sovin hinnaksi. Lentoasemalla han koitti viela tinkia hinnasta. Kun se ei onnistunut, kaiken kiroamisen jalkeen han toivotti kuskille oikein huonoa paivaa. Paikalliset olivat ihmeissaan ja itseani havetti ainoana lansimaalaisena. Ihmettelin tuollaista matkailuasennetta. Kyydista han maksoi kuitenkin vain euron. "Jos jotain on sovittu, niin se on sovittu. Aasiassa toiset voittavat, toiset haviavat". Matka jatkui siita keskustaan. Pois jaadessani kuski vaati tuplahintaa ensimmaista kertaa koko matkallani. Hetken vaiteltyani maksoin kyytini, sanoin hanen olevan v...n valehtelija ja toivotin miehelle oikein huonoa paivanjatkoa. Joten se siita hyvasta matkailuasenteestani. Mahtoi paikalliset olla ihmeissaan. Vientianessa olikin suhteellisen haastavaa loytaa hotelli aamutuimaan, koska miltei kaikki olivat taynna. Onneksi sain kantoapua laukkujeni kanssa, tavatessani kaupungilla australialaisen miehen. Haneen tutustuin mennessani samalla kyydilla Luang Prabangissa vesiputouksille. Vientianessa en tehnyt oikeastaan yhtaan mitaan. Soin ja kiertelin. Kaupunki naytti kivalta ja oli hyvin Ranskalaismainen. Vientiane on tituleerattu yhdeksi maailman rennoimmista paakaupungeista ja sita se varmasti on. Meno on siella verkkaista, niinkuin koko Laosissa. Liikennetta on kasittamattoman vahan. Vientiane ei itsessaan tarjonnut mitaan uutta, joten ajattelin, etta kaksi paivaa saa riittaa siella. Tiistai-iltana lahdinkin yobussilla kohti Bangkokia. Bussin piti hakea guesthousen edesta neljalta. Se saapui hieman myohassa ja ilmestyi 18.30. Siita matka jatkuikin aamu kahdeksaan asti, jolloin saavuin Bangkokiin Khao San Roadille. Laosin ja Thaimaan rajalla tosin joutui vaihtamaan bussia.


Laos

Laos on erittain koyha ja kovia kokenut kehitysmaa. Se on kuitenkin on erittain kaunis ja vehrea. Pinta-alaltansa se on hieman Suomea pienempi. Asukkaita Laosissa on noin 6.5 miljoonaa, joten Aasialaiseksi maaksi hyvin vahan. Pohjoisessa maisemat muuttuvat vuoristoiseksi, kun etelassa maisemat ovat paaosin tasaisia riisiviljelmia. Vuoret ja laaksot suorastaan kutsuvat vaeltajia, mutta historian takia on parempi pysya tiella. Ihmiset ovat ystavallisia, mielestani ystavallisempia ja pyyteettomampia kuin naapurissa Vietnamissa tai Kambodzassa. Iloisista hymyista ei Laosissa voi valttya. Matkaaja voi tutkia kaupungeissa rauhassa paikallista kasityota ilman, etta kokee suurta pakkomyyntia. Kadentaidot ovat koyhyyden takia ihmisilla tallella. Ei ole automaattikoneita, jotka painavat liukuhihnatuotantona koristeita tai huonekaluja. Elamantyyli on rentoa ja kiiretta ei tunneta.

Mutta, kuten niin monella muullakin maalla, myos Laosilla on menneisyytensa, joka muistuttaa olemassaolostaan paivittain. Amerikan kaydessa kommunisminvastaista sotaa Vietnamia vastaan, joutui myos Laos osalliseksi siihen. USA aloitti salaisen sodan Laosia vastaan ja kutsui sita nimella "Operation Barrel Roll". USA teki Laosiin 600 000 pommituslentoa ja he kylvivat Laosiin kaikkiaan 2 miljoonaa tonnia rajahteita, joista 2/3 jai rajahtamatta. Tama siksi, etta Laosin kautta kulki tie, jota pitkin Vietkong sisseille kuljetettiin aseita ja muita tarvikkeita Etela-Vietnamiin. Lisaksi USA halusi kukistaa kommunismin myos Laosista. Tama sota jai kuitenkin Vietnamin sodan varjoon. Pohjoisessa oli kuulemani mukaan suuri luola, jossa sodan aikana asui noin 10000 ihmista, suojassa pommituksilta . Yha edelleen Laosin pinta-alasta noin puolet on miinojen ja pommien takia riskialtista aluetta. Vuosittain satoja ihmisia kuolee tai loukkaantuu rajahteiden takia. "Saastunut" maapera vaikeuttaa talouden kasvua Laosissa.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Luang Prabang, Laos

"Heraan varhain aamulla, sateisen yon jalkeen. En saa nukutuksi, joten kavelen rantakadulle. Sinne missa olen jo niin monet kerrat kavellyt. Kadulla ei nay ketaan muuta. Katselen joelle, joka on kevyen usvan peittama. Takana olevat vuoret kajastuvat kauniisti usvaverhon takaa. Kauempaa joelta kuluu vanhan puuveneen moottorin aanet. Paikallinen mies tekee lahtoa kalastamaan. Nakyma on taianomainen. Ihailen kadulla olevia taloja, joista tulee mieleeni vanhat kalastajatorpat. Alaosat ovat betonia, ylaosat vanhaa puuta. Pienista ikkunoista ovat rappanat kiinni. Paikalliset nukkuvat viela. Olen aivan varma, etta jonkun oven takaa loytyisi salakapakka. Hetkenaikaa kaveltyani huomaan vanhan miehen, joka katselee ikkunastaan joelle, tupakka suussansa. Istun alas ja ihmettelen kaikkea tata. Mies huomaa minut, katselee hieman eparoiden ja sitten koittaa sanoa jotain, en ymmarra. Hetken kuluttua han katoaa ylakerran ikkunasta ja tulee pihalle luokseni, kahvikuppi kadessaan. Kahvikupin annettuaan han palaa ylos saman ikkunan luo, sytyttaa uuden savukkeen ja jatkaa katselua joelle tai jonnekin kaukaisuuteen. Itsekseni mietin, voiko paiva paremmin alkaa."


Luang Prabang on vuorien ymparoima, kaunis kaupunki Pohjois-Laosissa. UNESCO on listannut sen Kaakkois-Aasian kauneimmaksi kaupungiksi, ja on ottanut sen samalla suojelukohteekseen. Arkkitehtuuri vanhassa kaupungissa hivelee silmia. Paakatu sijaitsee pienen kavelymatkan paassa Mekong-joen rantakadulta, joka on jaanyt enimmakseen paikallisten alueeksi. Paakadun vanhat rakennukset tarjoavat ravintoloita, viinitupia, kylpyloita, taidegallerioita ja kaikkea muuta. Neonvalomainoksia ei onneksi kadulla juuri nay, ja muutenkin valaistukseen on vaikea olla kiinnittamatta huomiota, silla se on osattu tehda nayttavaksi. Paikan on loytanyt turismi, mutta se ei sinansa haittaa. Tuntuu, etta jokainen sinne tullut tietaa, mihin on saapunut. Yoelamaa sielta on turha hakea. Yomarket ilmestyy kuin tyhjasta pitkalle kadulle, joka suljetaan iltapaivisin. Silma lepaa kauniissa kasitoissa ja tietenkin myos kauniissa myyjissa, joita riittaa paljon.

Luang Prabangiin saavuin keskiviikkona. Paiva kului tutustuessa ja ihaillessa paikkaa. Torstai ja perjantai kuluivat samaan tyyliin. Hyvasta ruoasta, niin katukeittioissa kuin ravintoloissa nauttien. Torstaina katosi sahkot kaupungista. Nopeasti sadat kynttilat valaisivat paakatua ja ravintoloita. Siina vaiheessa oli pakko istahtaa alas ja tilata punaviinia. Oli sen verran hieno nakyma. Lauantaina lahdin Kouang Si:n vesiputouksia katsomaan. Hyvin kaunis paikka oli sekin. Paaputouksen jalkeen viidakossa oli pienempia putouksia ja tasoja, joille paasi uimaan. Yhdelta tasolta paasi hyppaamaan seuraavalle, noin viisi metria alaspain. Siella tuli taas kerran muistutus, etta virtaavan veden kanssa saa olla aina varuillaan. Hieman hyppyni jalkeen, eras korealainen tytto hyppasi alas. Han ei ponnistanut tarpeeksi ja tuli veden mukana putouksesta alas. Sydan pompahtikin aika tavalla, kun tytto ei noussut pintaan. Kerran muistan nahneeni hanesta vilauksen putoksen alla ja kerran putouksen takana. Hyvasta uimataidosta ja erittain hyvasta onnesta oli tallakertaa hyotya. Tytto loytyi veden alta, mutta han saasti henkensa. Lauantai iltana kavin syomassa barbeque illallisen kanadalaisen pariskunnan ja hollantilaisen miehen kanssa. Paistelimme itse ruoat ja hyvaa oli. Sunnuntaina kiipesin temppelikukkulalle katselemaan Luang Prabangia hieman eri perspektiivista. Illalla lahdinkin sitten kohti Vientianea yo bussilla, jonne saavuin maanantai aamuna 5.30. Bussimatkalla tuli hieman haikea olo katsellessa Laosin pikkukylia ja tietaen, etta nyt alkoi kotimatka ja kaikki tama on taakse jaanytta, jaljella ollessa vain Vientiane, Bangkok ja Singapore.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Vang Vieng, Laos

Palataanpa hieman ajassa taaksepain. Phnom Penhista siirryin bussilla pohjoiseen Stung Trengin kaupunkiin (481km) ja aikaa kului 10 tuntia. Stung Treng sijaitsee Kambodzassa lahella Laosin rajaa. Kaupunki on mielestani ruma, likainen ja pimea. Jokainen kulutettu tunti siella, oli minulle liikaa. Aamulla lahdin minibussilla Laosin rajalle, josta otin uuden minibussin Nakasangin kylaan. Sielta jatkoin veneella Don Detin saarelle. Koko matka Phnom Penhista Don Detille kustansi 17 dollaria. Lisaksi rajalla jouduin maksamaan korruptiomaksuja tulliviranomaisille. Kambodzan puolella 1$ ja Laosin puolella 2$. Kysyin piruuttani kuittia ja sain osakseni vain naurua. Viikon jalkeen tilasin bussilipun Nakasangista Pakseen. Mr. Loyn (lippujen myyja) piti tulla hakemaan sovitusta paikasta veneella, mutta han ei paikalle ilmaantunut. Muuan paikallinen mies heitti veneellaan rantaan ja jarjesti mut Mini Vanin kyytiin, jolla paasin Paksen kaupunkiin iloisten munkkien kera. Paikallinen sanoi ottavansa rahat Mr. Loylta, joten hanen apu ei maksanut mitaan. Vaihtuipa minulla hitaampi matka paikallisbussista Mini Vaniin ja ilman lisakuluja. Nakasangista Pakseen kilometreja kertyi 140 ja aikaa se vei 2 tuntia. Paiva kului Paksessa, joka ei nayttanyt ollenkaan hullummalta kaupungilta. Tosin oli lauantai ja miltei kaikki kaupat kiinni, joten sinansa tekemista siella ei ollut. Siella varasin illaksi bussikyydin Laosin paakaupunkiin Vientianeen. Mielessani oli ottaa makuubussi, mutta myyja katseli minua hetken ja tuumasi sankyjen olevan liian lyhyita mulle ja suositteli halvempaa VIP-bussia (17$), jossa oli vain istumapaikkoja. Bussimatka huolestutti hieman etukateen, koska yhteenkaan bussiin en ole mahtunut istumaan normaali penkeille Kiinan jalkeen. Olen joutunut ottamaan aina takapenkkipaikan ja keskelta, jolloin olen saanut kinttuni mahtumaan kaytavalle. Lisaksi busseista on jarjestaen iskunvaimentimet olleet lopussa, joten matkustaminen on ollut yleensa aika lennokasta. "Musiikkia" on soitettu kahden markan kaiuttimista todella lujaa ja ne ovat sarkeneet pahasti. Nepalissa sain lisaksi kuunnella kukon kiekumista, silla edessani istuvalla naisella oli kukko kassissansa. Siella eras paikallinen "Shamaani" toi lampaansa bussiin, joten metelin lisaksi hajukin oli melkoinen. Yllatys oli iloinen, kun Tuk Tuk kuski heitti mut Paksessa asemalle. Edessani oli komein kaksikerrosbussi, mita olen koskaan nahnyt. Jalkatilat valtavat, illalinen juomineen, kosteuspyyhkeita ja peitto. Silla kelpasi matkustaa 685 kilometria, lapi yon (20.00-6.30).
Vientianessa piti viettaa pari paivaa. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Tuk Tuk kuski ajoi ensin toiselle bussiasemalle, josta oli juuri lahdossa bussi Vang Viengiin. Paatin ottaa sen ja jatkaa matkaa. Silla matkalla oli taas oikeaa tunnelmaa, kun bussista puuttui muutama ikkuna, seinissa oli ruosteen syomia reikia ja muutenkin se oli aika rajun nakoinen. Matkaa Vang Viengiin kertyi 160 kilometria ja aikaa kului nelja tuntia. Reilussa vuorokaudessa matkustin noin 985 kilometria Don Detilta Vang Viengiin.

VANG VIENG

Vang Viengiin saavuin sunnuntaina noin kello 11.00. Olin kuullut, etta siella on paljon lansimaalaisia nuoria, mutta en koskaan kuvitellut, etta niin paljon. Meininki tuntui vauhdikkaalta ja ensin ajattelin, etta haluan jatkaa matkaani eteenpain. Maisemia silmaillessani ajattelin kuitenkin ottaa positiivisen asenteen. Vang Vieng sijaitsee todella kauniilla paikalla Nam Son joen varressa. Joen varrelta kohoavat korkeat, vehreat ja seinamiltaan hyvin jyrkat (Limestone) vuoret. Kyla itsessaan tarjoaa ainoastaan ravintoloita ja majoituksia. Melkein joka ravintolassa pyorii televisiossa Frendit-sarja ja porukka tuijottaa niita paivat pitkat. Toiset selvana, toiset vahemman selvana. Valilla ihmettelinkin amerikkalaisia, jotka tulevat toiselta puolelta maapalloa ja syovat koko viikon taikasienipiirakoita tai juovat Happy pirteloita ja katsovat Frendeja sekaisena. Laosilla olisi niin paljon muutakin annettavaa. Vang Vieng tunnetaan Tubingista eli kuorma-auton sisarenkaalla jokea pitkin laskemisesta. Matkanvarrella (noin 4 km) on rannoissa lukuisia terasseja. Musiikki soi ja porukka bilettaa. Lisaksi rannoille on rakennettu telineita, joista voi heilauttaa itsensa liaanilla jokeen. Hurjimmat koydet heilauttavat jopa 12 metrin korkeuteen ja sielta majahdetaan jokeen miten sattuu. Tuntuu hurjalta ja valilla hiukan kipealta.

Maanantaiksi ostin 20 kilometrin kajakkivaelluksen halki 12 kosken. Kajakit olivat kaksipaikkaisia kaikilla muilla, paitsi minulla. Matkan varrella poikettiin luolassa, joka sai ainakin mut hieman ahdistumaan. Sinne mentiin sisarenkaan kanssa hyvin matalasta aukosta. Itse en mahtunut renkaan kanssa, vaan jouduin uimaan sinne ja vetamaan renkaan perassani. Sitten kiipesin renkaan paalle ja matka alkoi otsalampun kanssa kohti vuoren uumenia. Alkumatkan paasi kiskomaan itseaan koydella eteenpain. Myohemmin kun koysi loppui, matka jatkui ottamalla katosta sormilla kiinni (siella luolan korkeus vedenpinnasta noin 60 senttia) ja vetamalla itseaan aina pidemmalle. Virta oli voimakas ja paikka totaalisen pimea. Uimista ei sadekaudella eli nyt, vedenvirtauksen takia suositeltu, eika tullut pieneen mieleenikaan sita siella kokeilla. Valilla mielessa kavikin, etta mitahan tuolla vedessa mahtaa olla. Helpotus oli suuri sielta pois paastyani. Luolan jalkeen soimme herkullisia vartaita ja sitten jatkoimme melomista. Kaksi korealaista vanhempaa miesta tuli kajakkinsa kanssa roiskimaan vetta paalleni, enka yksin voinut tehda muuta kuin kaataa heidan kajakkinsa. Myohemmin he paasivat napayttamaan mua, kiilatessa mut vaaralle suistolle, jossa meikalaista joki vei ja lujaa. Kajakki ja mela edella, mina perassa. Kajakkiin takaisin paastyani meloin heidat kiinni ja juuri ennen koskea kaansin heidan kajakin sivuttain. Kuului kova huuto ja pian he rapikoivat koskessa. Taman jalkeen kaikki alkoivat sotimaan keskenaan ja matka jatkui todella hauskasti ja hulvattomasti. Reitin lopussa eli tubing alueella pysahdyttiin nauttimaan virvokkeita ja hypittiin liaanilla jokeen. Hypyt ottivat kiitettavasti mahanpohjasta. Muutaman kerran vastavirtaan majahdettyani lopetin hyppimisen. Sen verran iho meni herkaksi.

Tiistaina menin paivaksi tuubailemaan. Rannoilla pelattiin lenttista ja ihmiskeilausta renkailla, tietenkin kaatosateessa. Vang Vieng on siita hyva paikka, etta ilmalla ei ole mitaan valia. Joella ollessa saattoi olla jopa hauskempaa kaatosateessa kuin auringon paisteessa. Illan suussa palaillin kylalle pain, kun renkaani ajautui keskella jokea olevan puutornin rakenteisiin. Virta oli voimakas ja rengas pyorahti metrin verran veden alle ja jai sinne kiinni. Itse paasin kiipeamaan rakenteita ylos, maistettuani ensin kunnolla Nam Son-joen vetta. Samassa rytakassa repesi vedenkestava kelluva pussi ja valokuvakamera, uudet sandaalit, paita ja rahaa huuhtoutui jokeen. Renkaan sain potkittua irti ja paasin silla reitin loppuun. Sen jalkeen oli mieli aikatavalla maassa. Onneksi nain yhden ranskalaisen miehen ja kolme korealaista tyttoa, joiden kanssa vietin illan. Tyttoihin tutustuin kanoottivaelluksella. Mieliala koheni heidan kanssaan.

Vang Viengissa vanhakin nuortuu, tai oikestaan Nam Son-joella. Alkujahmeyden jalkeen voin myontaa, etta siella oli todella hauskaa viettaa pari paivaa. Itse en kuitenkaan enempaa sita hullunmyllya jaksaisi. Paikka olisi pitanyt loytaa parikymppisena. Hyva kokemus, lukuunottamatta tuubailun loppua. "Kohtalokkaan" paikan olisi voinut valttaa ennakoimalla aikaisemmin. Liian lahella ei enaa rapikoinnit auttanut.

Eilen tulin Luang Prabangiin. Mieli vireana olen tutustunut kaupunkiin. Tama on hyvin kaunis kaupunki. Laosista saan kaikkialta kuvia missa olen liikkunut, koska joka puolella olen tutustunut ihmisiin ja vaihtanut osoitetietoja. Materiaali on materiaalia ja vahalla olen paassyt miettiessani koko reissua. (Laskuvirhepaholainen tapahtui aiemmin, kun sanoin netin olevan taalla kallis. Ei se ole. Vang Viengissa oli kohtuuttoman kallis.) Vientianesta kirjoitan Luang Prabangin osuuden.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Si Phan Don, Don Det, Laos

Viikko vierahti mukavasti Don Detin saarella Si Phan Donin saarialueella. Se sijaitsee Kambodzan ja Laosin rajalla. Silla kohtaa Mekongjoki on yli kymmenen kilometria levea. Don Detia voi hyvin kutsua erilaiseksi paratiisiksi. Saari ei ole kovin iso ja se on kaytannossa trooppista maanviljelyaluetta kokonaan. Saaren ympari kulkevalla ''highwaylla'' kuljetaan paaosin jalan. Omatoimimatkailijat elavat paikallisten kanssa vaatimattomasti, mutta hyvassa sopusoinnussa. Kissat, kanat, kukot, lehmat, vesipuhvelit, ankat, koirat, siat ja muut elaimet sekoittuvat ihmisten joukkoon juostessaan vapaana saarella. Asukkaita saarella ei montaa sataa ole. Pohjois osassa saarta on pieni ja vaatimaton ''keskusta''. Silla alueella sahkoa on saatavissa nelja tuntia iltaisin. Alueella jossa itse asustelin, sahkoa ei ollut saatavissa. Illalla kahdeksan jalkeen oli sakkipimeaa ja ilman lamppua ei pystynyt kulkemaan. Oma bungalow Mekongjoen paalla maksoi 1.20$/yo. Pesutilat olivat paikallisen perheen kotipihalla ja suihkuun vesi pumpattiin suoraan joesta. Ravintoloita riitti mukavasti. Melkein kaikilla perheilla oli jonkinlainen terassi, jossa ruokaa myytiin. Palvelu oli verkkaista ja kenellakaan ei ollut kiire mihinkaan. Joskus joutui herattamaan paikallisen riippumatosta, kun halusi ostaa juotavaa. Ravintoloissa oli mukavaa heittaytya riippumattoon nukkumaan ruoan jalkeen.

Sunnuntaina ja maanantaina tutustuin saareen itsekseni fillarin kanssa. Molemmilla kerroilla paasin etelaiseen paahan, kun renkaat tyhjenivat. Sielta jouduin taluttamaan pyoraa noin viisi kilometria takaisin. Maanantaina pyoraretkella tapasin Miken (California), jonka kanssa tapasimme Chitwan luonnonpuistossa Nepalissa. Illalla tapasin Markuksen, johon tutustuin Chengdussa ollessani tai itseasiassa tormasimme ensimmaisen kerran Ulan-Batorissa irkkubaarissa. Myohemmin han oli kuullut, etta olin suomesta. Silla hetkella maailma tuntui pienelta. Tiistai iltana tormasin kahteen suomalaiseen mieheen, kun olin kavelemassa saaren ''sunset'' puolelle kuvaamaan auringonlaskua. Heidan kanssa sita tulikin vietettya suuri osa loppuajasta. Keskiviikkona vuokrattiin vene ja lahdettiin katsomaan auringonlaskua. Samalla poikettiin pienelle asumattomalle saarekkeelle, josta paasi mukavasti uimaan. Ennen uimista varmistimme paikalliselta kuskiltamme, ettei vedessa ole kaarmeita, koska rantahietikolla nakyi jaljet. Mies vakuutteli ettei ole. Mielessa kavi myos kaikki parasiitit, joita joessa elelee. Toisaalta olinhan ottanut suihkun monta kertaa samalla vedella, joten jokeen tuli hypattya. Eikohan Suomesta laakkeita loydy, jos jokin ihon lapi luikerteli. Hieman saarekkeelta lahdon jalkeen, naimme joessa uivan kaarmeen. Asiasta tuli mainittua paikalliselle. Torstaina vuokrasimme fillarit ja poljimme naapurisaarelle Don Khonille, jonne paasi siltaa pitkin. Kyseinen saari oli suurempi kuin Don Det ja polut halkoivat uskomattomia viidakko maisemia. Siellakin tietysti pamahti rengas fillarista ja taas jouduin taluttamaan sen takaisin. Perjantaina kavelin itsekseni Don Khonin ja Don Detin valimaastossa sijaitseville vesiputouksille, joita paasi ihastelemaan Dhon Khonin puolelta.

Saarella olisin viettanyt mieluusti useamman viikon. Rento ja laiska meno tuntui hektisen Kambodzan jalkeen taivaalliselta. Huomasin kavelevani ja liikkuvani normaalia hitaammin saarella. Huolia tai murheita siella ei ollut. Yot olivat ainoa ikava asia. 34 asteen huonelampotila ilman tuuletinta (ei sahkoa) ei antanut kunnon younia. Lisaksi pihalleni loikki joka yo arsyttava kukko, joka oli paattanyt, etta jos ei hanta vasyta, ei vasyta ketaan muutakaan. Aina noin kolmen aikaan alkoi armoton kiekuminen. Metelin sai loppumaan nousemalla sangysta ja hatyyttamalla kukon pois.

Tanaan (lauantai) saavuin Paksen kaupunkiin. Illalla lahden yobussilla kohti paakaupunkia Vientianea. Siella olisi tarkoitus olla yksi yo. Sielta jatkan bussilla Vang Viengiin ja sielta tiistaina pohjoiseen Luang Prabangin kaupunkiin. Siella viivyn ehkapa lauantaihin. Paivityksia Luang Prabangista.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Siem Reap, Cambodia

Juhannus kului lauantaihin asti sairastellessa. Ensimmaista kertaa talla matkalla iski oikein kunnon vatsatauti. Valitettavasti torstain ja perjantain jouduin viettamaan sangyssa, enka paassyt orpokodille. Torstaina unohdin kuumeessa avaimen huoneeseen sisalle. Henkilokuntaan kuuluva nainen tuli vara-avaimien kanssa ovelle. Hanella oli sakillinen merkkaamattomia avaimia. Aikansa yrittaneena han ilmoitti, etta vara-avainta ei ole. Myohemmin han yritti tiirikoida ovan auki. Jossain vaiheessa joku ukko saapui paikalle ja murtautui sisaan repimalla ikkunan kiskoiltaan. Siina tuli mieleen muuan tapaus Prahasta, kun jaatiin Sipolan kanssa hotellin ulkopuolelle, saatuamme omistajalta vaaran avaimen. Silloin eivat neuvot olleet vahissa muutamien vodkien jalkeen. Nokkelina poikina keksimme helpon keinon paasta sisaan: "Kiivetaan viereisen rakennustyomaan kautta hotellin katolle. Laskeudutaan sielta meidan parvekkeelle ja murtaudutaan sisaan". Ja tuumasta toimeen... Lauantaina olo oli kohtuullinen ja iltapaivasta lahdin viidennen kerran ottamaan hieronnan Seeing Handsiin. Sen jalkeen tapasimme Anna-Marin ja Jonnan kanssa. Haimme jalleen punkkua, vuokrasimme ''laivan'' ja lahdimme joelle. Pari tuntia joella seilattuamme, palasimme rantaan ja menimme hyvaan ravintolaan syomaan kunnon juhannusillallisen.

Sunnuntaina lahdin Siem Reapin kaupunkiin katsomaan Angkorin temppeleita. Siem Reap sijaitsee luoteessa 312 kilometria Phnom Penhista. Matka taittui sujuvasti bussilla ja aikaa matka otti kuusi tuntia. Angkorin temppelit olivat alunperin syyna, minka takia valitsin Kambodzan yhdeksi matkakohteeksi. Angkor oli Khmer-valtakunnan paakaupunki 800-luvulta 1400-luvulle. Alueella on yli tuhannen temppelin rauniot, joiden tila vaihtelee epamaaraisista kivikasoista aina loistokkaaseen Angkor Watiin, joka on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Angkorin maisemat ovat monelle tuttuja elokuvasta Tomb Raider, jota tahdittaa maailman seksikkain nainen, Angelina Jolie. Maanantai aamusta suunnistin "Tuk Tuk" kuskin kanssa Angkor Thomin temppelialueelle. Siella sijaitsee alueen yksi paanahtavyyksista Bayon temppeli. Angkor Thomin alueella aamupaivan viettetyani, siirryin muutaman pienemman temppelin kautta Tah Phromin alueelle, jonka luonto on ottanut uskomattomalla tavalla haltuunsa. Loppupaiva kului siella ihmetellessa. Tiistaina vuokrasin fillarin ja suuntasin itse Angkor Watia ihastelemaan. Siina kului mukavasti paiva. Angkorin temppelit ovat mielestani suurempi ihme kuin Colosseum tai Kiinanmuuri konsanaan. Angkor ehdottomasti suurin ja mielenkiintoisin nahtavyys, johon olen koskaan tormannyt. Seitseman kilometrin paassa sijaitseva Siem Reapin kaupunki on kaunis ja rauhallinen. Siella olisin toki voinut viettaa pitempaankin aikaa.

Tanaan torstaina palailin takaisin Phnom Penhiin. Huomenna menen orpokodille viela paivaksi. Lauantaina lahden bussilla Steung Trengin kylaan, joka sijaitsee lahella Laosin rajaa. Sielta jatkan sunnuntaina Laosin puolelle Si Phan Donin alueelle, jossa Mekongjoki on leveimmillaan. Paikka on tunnetumpi nimella 4000 Islands. Siella suuntaan Don Detin saarelle rentoutumaan. Blogin paivityksia on turha odottaa, koska saarella on tiettavasti yksi netti. Se on todella hidas ja kallis, koska se on agrekaatin varassa. Sahkoa saarelle tulee ainoastaan pari tuntia iltaisin. Ainoa tapa matkustaa on kavellen tai fillarilla. Sivistyksen pariin palailen reilun viikon paasta... Kuvia koitan lisata viimeistaan huomenna.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Phnom Penh, Cambodia (osa4)

Viikonloppuna kavin katsomassa kahta ikavaa nahtavyytta Phnom Penhin alueella. Choeung Ek eli kuolemankentat (Killing Fields) ja entinen koulu Tuol Sleng eli Security Prison 21 (S-21) pistivat ajattelemaan ihmismielen jarjettomyytta. Sekopainen hallitsija Pol Pot paatti muuttaa koulun vankilaksi vuonna 1975. Arviolta noin 17000 vankia kuulusteltiin vankilassa (S21) vuosina 1975-79. Vain muutama selvisi hengissa. Kiduttamalla uhreja tunnustuksia saatiin mihin vain. Vaikkapa Bodomjarven surmiin. Valtaosa vangeista kuljetettiin kuitenkin kuoleman kentille, jossa heidat tapettiin ja haudattiin, joko elavina tai kuolleina. Vankilan S21 kuulustelukeinojen sanotaan olleen pahempia kuin Hitlerin kayttamien keinojen keskitysleireilla. Taytyy sanoa, etta ne olivat hyvin sairaita keinoja.

Pol Potin aikakautena 1975-79, Kambodzassa kuoli kovimpien arvioiden mukaan jopa 2.8 miljoonaa ihmista. Valtaosa nalkaan ja pakkotyohon. Noin 500000 teloituksiin ja vankiloihin. Teloitusten uhrit eli papit, opettajat, poliitikot, munkit, laakarit, insinoorit ja kaikki oppineet olivat Pol Potin nakemyksen mukaan vihollisia, jotka uhkasivat hanen ihannekuvaansa taydellisesta sosialistisesta valtiosta. Siihen valtioon ei kuulunut koulutus. Pelkastaan se, etta ihminen osasi lukea tai kirjoittaa, oli uhka tulevaisuudelle. Samalla saatettiin minimoida "uhka" ja tappaa kerralla koko suku tai jopa kyla. Kaupungit lakkautettiin ja vaesto siirrettiin maaseudulle uudiskyliin eli pakkotyoleireille. Rahaa ei tarvittu. Kaikki oli yhteista. Maaseudulle Pol Pot levitti sanojensa mukaan "taydellisia sotilaita" eli maamiinoja. Kyseiset maamiinat tappavat ihmisia yha tana paivana.

Raajattomia kerjaajia riittaa kaupungissa paljon. Syy siihen loytyy lahihistoriasta. On jotenkin outoa ajatella, etta kaikki tama jarjettomyys on tapahtunut osittain oman elamani aikana. Valilla meinaa menna hermo kerjaajiin, jotka eivat aina helpolla luovuta. Silti taytyy muistaa, etta valtaosa heista on kokenut kaikki kauheudut. Kunnioitus pitaa sailyttaa ja hermoja ei saa menettaa.

Kaksi paivaa orpokodilla enaa jaljella. Jo nyt on hieman tyhja olo ajatellessani sita. Viikonloppuna vietamme jotenkin juhannusta Anna-Marin ja Jonnan kanssa. Oili ja Camilla viettivat viimeisen tyopaivansa orpokodilla tanaan. Oili oli tullut jo tammikuussa tanne. Ensi viikolla kayn Siem Reapin kaupungissa Angkor Watin temppeleita katsomassa. Sen jalkeen lahden bussilla Laosiin.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Paivityksia

Lisatty Nepalin ja Thaimaan kuvakansiot. Loytyvat vasemmasta ylanurkasta, jos on jaanyt kuvat huomaamatta.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Phnom Penh Cambodia (osa3)

Orpokodilla on vietetty kohta kaksi viikkoa. Paivat ovat kuluneet siella ja iltapaivisin olen ottanut kyydin hostellille. Olen maalannut seinia poikien kanssa, joten hieman on saatu viihtyvyytta lisaa sinne. Valtaosa paivista on kulunut kuitenkin leikkien. Poikia ja osaa tytoista "pitaa" heitella, pyoritella, vaantaa katta, pelata jalkapalloa ja vaikka mita. Vaikka olen ottanut autokatoksessa joka paiva paikkarit, niin silti paivan jalkeen sita on aivan vasynyt, kun on yrittanyt puuhastella miltei kaikkien kanssa edes vahan. Paalle kun lisataan kostea ilma ja noin 40 asteen lampotila, niin tyo ei helpolla paasta. Kaikesta huolimatta, lapset ovat niin mahtavia, etta aika kuluu nopeasti ja mukavaa on ollut. Kaksi pienta poikaa (kaksoset) adoptoitiin talla viikolla Italiaan. Hienoa ajatella heidan tulevaisuutta paremmissa oloissa.

Sunnuntaina lahdettiin rentoutumaan Anna-Marin ja Jonnan (vapaaehtoistyontekijoita) kanssa. Vuokrattiin "laiva" pariksi tunniksi, ostettiin pullo punkkua ja lahdettiin Mekong joelle. Ensi viikonloppuna pitaisi lahtea katsomaan Killing Fieldia ja S21 vankilaa. Yhtena paivana kavimme hieronnassa. Paikan nimi on Seeing Hands. Taytyy sanoa, etta en ole parempaa hierontaa kokenut kuin siella. Sokeat ihmiset osaavat sen taidon.

Viikonloppuna siirryin Okay guesthousesta pois, jossa vietin ensimmaisen viikkoni. Huoneet olivat hyvia ja sijainti joen lahettyvilla erinomainen, mutta hivenen liian kaukana orpokodista. Nyt hostellini on jarvenrannassa. Tai oikeastaan jarven ylapuolella paalujen paalla. Ei hullumpi tamakaan. Huumekauppa on talla alueella vilkasta. Koko ajan tyrkytetaan kaikkea mahdollista. Iltaisin ravintolat tayttaa kova kannabiksen savu. Sekavia lansimaalaisia riittaa. Kaikesta huolimatta, on suhtautumiseni Phnom Penhia kohtaan hieman parantunut. Ihmiset ovat ystavallisia ja kaupunki on mielenkiintoinen.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Phnom Penh, Cambodia (osa2)

Syksylla kun kerroin aidilleni matkasuunnitelmistani, han kehoitti kaymaan Kambodzassa sijaitsevassa orpokodissa, jossa tyoskentelee suomalaisia vapaaehtoisia. Mongoliassa, Ulan Batorissa orpokoti palautui mieleeni. Paastyani Pekingiin, lahetin orpokodille sahkopostia, jossa kerroin halustani paasta sinne viikoksi "toihin". Nyt on kolme paivaa kulunut ja on ollut todella mahtavaa olla siella. Olen maalannut seinia lasten kanssa ja leikkinyt heidan kanssa paljon. Lapset ovat todella vilpittomia ja hellyydenkipeita. Syliin haluavia riittaa jonoksi asti. Ensin hiukan pelotti menna sinne, koska ajattelin lapsien kohtaloita ja sita kuinka "surkea" paikka orpokoti on. Epailyt katosivat heti siisaan paastyani. Lapset juoksivat halaamaan iloisina vastaan. Vanhemmat (12+) lapset ovat kohteliaita ja hoitavat pienia lapsia hyvin.

Jotenkin tunsin Nepalin jalkeen, etta olen nahnyt jo niin paljon, etta enaa ei tarvitsisi kauheasti nahda. Maan vaihtaminen toiseen tuntui samalta, kuin kaupungin vaihtaminen toiseen. Mikaan nahtavyys ei enaa tuntunut niin ihmeelliselta. Orpokoti savaytti juuri niinkuin Joni "varoitteli'' etukateen. Lapset ja henkilokunta toivotti niin lampimasti tervetulleeksi, etta omalta osaltani kokemus muutti loppureissun suunnitelmat ja pyysin lisaaikaa orpokotiin. Se myonnettiin ja aion viettaa siella melkein kuukauden.

Orpokodin nimi on Love House. Se on "uusi'' ja siella asuu noin 70 tervetta orpoa. Se on paikallisen kansalaisjärjestön, Children of Poor Communities Development Organization:n ylläpitämä, jossa tyoskentelee paikallisten hoitajien lisaksi nelja vapaaehtoista hoitajaa Suomesta tallaketkella. Love House tekee yhteistyota Kambodzan lasten puolesta ry:n kanssa. Kyseiset nettisivut kaipaavat pienta paivittamista. Helmikuun tiedotteessa kerrotaan yhteistyon vaihtuneen Nutrition Centerista Love Houseksi korruption takia. Jos mielessa on ollut joskus ryhtya kummiksi tai halua on muuten panostaa 20 euron vuosittaisella kannatusmaksulla, tassa on hyva kohde, joka tarvitsee rahaa. Olosuhteissa on paljon parantamisen varaa. Raha kaytetaan tehokkaasti orpokotiin ja lapsiin. Vapaaehtoiset tyontekijat maksavat itse elamisensa Kambodzassa.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Phnom Penh, Cambodia

Phnom Penhissa, Kambodzan paakaupungissa ollaan taas vajaan vuoden jalkeen. Viimeksi vietin Lissun ja Timon kanssa taalla vain yhden yon. Siita kerrasta meilla kaikilla jai jotain hampaankoloon. Toisaalta ihmettelin sita, koska Phnom Penhin parhaat alueet ovat hyvin kauniita. Katuja koristavat uudet ja nayttavat temppelit ja temppelimaiset rakennukset. Mekong joen rantakatu on suoraan kuin Pariisista. Ranskalaiseen tyyliin rakennetut talot, kahvilat ja ravintolat kertovat ihan jostain muusta kuin kehitysmaasta. Tyylin tanne ovat jattaneet aikoinaan ranskalaiset kolonialistit. Kauniiden kulissien takana on kuitenkin synkka menneisyys ja koyhyys. Irroittamalla katseen rakennuksista ja siirtamalla sen kadulla kulkeviin ihmisiin, tajuaa maan todellisen tilan. Katukuvassa kaikki taistelevat rahasta ja lankkarina et saa hetken rauhaa kadulla. Vammautuneet ihmiset kerjaavat sitkeasti, eivatka helpolla luovuta. Nuorimmat myyjat ovat ialtaan noin viisivuotiaita, jotka kantavat painavia kirjalaatikoita ja tinkivat turistien kanssa. Nuorimmat seksia myyvat tytot ovat arvioni mukaan noin 13-14 vuotiaita. Yhtena iltana noin 10 vuotias poika yritti kaupata mulle ooppiumia. Viereisessa hotellissa huone maksaa enemman kuin pimeilla markkinoilla myytava pieni lapsi, jonka keskihinta on 150 dollaria.
Ei ole ihme, etta jotain jai viimeksi hampaankoloon...

Tanaan tapasin orpokodin vapaaehtoistyontekijoita. Siella tyoskentelee nelja suomalaista. Huomenna kahdeksalta he hakevat mut ja sitten menemme orpokodille, joka sijaitsee lahella keskustaa. Huomisen jalkeen olen tulevaisuuden suhteen viisaampi.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Bangkok, Thailand

Ehdin tekemaan nopean pintaraapaisun Thaimaan metropolista Bangkokista. Oli hieman outoa kulkea Sky Trainilla pilvenpiirtajien valissa, rutikoyhan Nepalin jalkeen. Bangkokissa kavin katsastamassa Khao San Roadin, joka on taysin lankkareitten asuttama katu. Wat Arunin temppeli oli nakemisen arvoinen. Yli 100 metria korkealle kohoava erikoinen temppeli oli hyvin kaunis. Kaupunkia kavin "hahmottamassa" Baiyoke Sky hotellin katolta kasin. Korkeutta hotellilla on 309 metria. Siella totesin, etta korkeanpaikankammoni ei ole havinnyt mihinkaan, vaikka sita en vuoristossa tuntenutkaan. Kolmessa paivassa en paljon muuta ehtinytkaan. Noin 15 miljoonan ihmisen kaupungissa nakemista riittaisi. Hostelli (Asha Guesthouse) oli hyva valinta ja suhteelisen halpa, hieman ''keskustan'' ulkopuolella.

Eilen lensin Kambodzaan (Kamputsea on myos kaytetty, ei virallinen nimi) Air Asialla. Lento maksoi 53 euroa, joten ei kovin paljoa. Huomenna tapaan orpokodin vapaaehtoistyontekijan ja sitten suunnittelemme lisaa, mita voisin orpokodissa viikon aikana puuhastella. Orpokodista lisatietoa tulee myohemmin.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Nepal (Shangri La)

Nain sita kuukausi vierahti Nepalissa. Moottoripyorakuume iski ajellessa kauniilla maaseudulla. Kolmisen tuntia yksi paateista oli tukossa, koska pyha lehma oli paattanyt nukahtaa keskelle toista kaistaa. No, sitahan ei tietenkaan saanut herattaa, joten vain yksi kaista oli kaytossa. Valilla tuntui, etta ne pitivat ihmisia pilkkanaan. Yoksi palasin kuitenkin Pokharaan maaseudulta. Sen verran mustalta naytti taivas. Monsuunisateet alkoivat hiljalleen saapumaan, kuulemma muutaman viikon etuajassa. Perjantaina kavin kyselemassa lentolippua Bangkokiin. Ilmoittivat, etta Royal Nepal Airlines (sopivan halpa) lentaa viimeisen kerran tanaan maanantaina. Tuli sitten akkilahto Pokharasta. Sikali harmi, etta Pokhara on upea kaupunki hienoissa maisemissa. Lauantaiksi hommasin itselleni turistibussiin paikan. Nukuin tietys pommiin ja jouduin siirtymaan Katmanduun paikallisbussilla. Matka oli hieman paalle 200 kilometria ja aikaa se vei 9 tuntia. Viimeisen illan vietin Nepalilaisesta kulttuurista nauttien. Trekkauksen jarjestajat veivat mut syomaan ja katsomaan tanssiesitysta.

Nepal jaa siita mieleeni, etta saavuin sinne ja samantien lahdin pois. Aika kului kasittamattoman nopeasi. Se on erittain hieno ja antoisa maa. Kaikista kaydyistani maista Nepal saa ykkossijan. Vaikka se onkin kehitysmaa ja yksi maailman koyhimmista ja vahiten kehittyneimmista valtioista, ilmapiiri ja kulttuurien kirjo tekee siita mahtavan. Valtaosa (yli 80%) vaestosta ovat hinduja. Seuraavaksi eniten on budhalaisia. Nepalissa on kolme suurta etnistä ryhmää: indoarjalaiset, tiibetinburmalaiset ja Nepalin alkuperäisväestö. Siihen lisattyna muut pienemmat ryhmat, lansimaalaiset hipit ja "heranneet" yms. onkin soppa jo valmis. Siella voisi paiva tolkulla kavella ja ihmetella. Myos tekemisen puolesta tarjonta on runsasta. Aamulla voit kavella Pasupatinahin temppelialueelle katsomaan, kun kuollut ihminen lahetetaan viimeiselle matkalle polttamalla ruumis. Sen jalkeen tuhkat heitetaan jokeen. Hieman alempana lapset leikkivat joessa. Sen jalkeen voit menna vaikka Durbar Squarille ihmettelemaan paikallisten ja Thamelin varikasta elamaa. Suurempia ohjelmia on eri safarit, vaellukset, koskenlaskut tai vaikkapa huima benjihyppy 160 metrista riippusillalta. Kaikki on suhteellisen halpaa. Ruoka on hyvaa ja koostuu paaosin vihanneksista. Vuoristossa ei muuta oikeastaan saa kuin kasviksia, riisia ja perunaa. Melkein kaikki ihmiset puhuvat englantia ja paremmin kuin monissa muissa Aasian maissa.

Nyt tuli toteutettua monen vuoden takainen haave ja kaytya Nepalissa. Muistan puhuneeni Jonille jo Kosovon aikoihin (1999) tehdessamme vahan aikaa toita Nepalin Gurkha sotilaiden kanssa, etta haluan kayda Nepalissa. Kylla kannatti!!!

Tanaan saavuin Bangkokiin ja torstaina mulla on lento Kambodzan paakaupunkiin Phnom Penhiin.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Chitwan National Park & Pokhara

Maanantaina lahdin aamuvarhain Katmandusta bussilla kohti Trisuli jokea. Muutaman tunnin jalkeen saavuin koskenlasku paikalle. Ryhma (4 belgialaista, 1 portugalilainen ja kaksi kouluttajaa)hyppasi kumiveneeseen ja siita alkoi kova melominen kohti koskia. Muutamat kosket olivat aika vauhdikkaita. Luokitus koskissa oli 2-3+. Se oli kylla pirun hauskaa touhua. Neljan tunnin, monien koskien ja vesisotien jalkeen, homma oli ohi. Siita jatkui matkani kohti Chitwanin luonnonpuistoa.

Matka Chitwaniin oli varsin jannittava, koska tie jota ajoimme oli varsin kapea, huonokuntoinen ja vauhti oli ajoittain turhankin kovaa. Matkalla nain pari pahaa kolaria. Sen lisaksi toisella laidalla nousivat vuoret ylospain ja toisella laidalla oli pitka pudotus jokeen. Taman lisaksi sisalla bussissa ei ollut tilaa, joten jouduin bussin katolle kahden nepalilaisen ja matkalaukkujen kera. Siella matkustin sitten kolme tuntia. Poliisit pysayttivat meidat, mutta huomatessaan mut katolla, matka sai jatkua ennallaan.

Chitwanissa kavin viidakkokavelylla, melomassa joella, norsun selassa viidakossa ja tutustuin paikalliseen kulttuurin kylavierailulla ja kavin katsomassa paikallisen tanssinaytoksen. Paikka oli savayttava. Joella nain kolme krokotiilia, norsun selasta sarvikuonoja hyvin lahelta ja muita pienempia viidakon elaimia. Luvassa piti viela olla kokopaivan patikkaretki viidakkoon, mutta jatin sen valiin ja lahdin ennen aikojani Pokharan kaupunkiin. Nyt on hetkeksi kavelyt kavelty. Matkan pituus Chitwanista Pokharaan oli 144 kilometria ja aikaa bussimatka vei 6.5 tuntia.

Kavin asken vuokraamassa moottoripyoran (Custom) ja teltan. Huomenna lahden katselemaan hieman maakuntaa ja vietan jossain tien paalla mahdollisesti yon. Kartta taytyy viela ostaa. Ainoa huolenaiheeni on se, etta en ole ajanut moottoripyoralla koskaan ja lisaksi taalla on vasemmanpuoleinen liikenne. Rauhallisesti vain... Kambodzasta sain viestin ja kesakuun alulla menen siella viikoksi orpokotiin talkoisiin. Hieman rakennushommia, lisaksi lupasin tuoda tuliaisiksi jalkapallon, joten hieman jalkapalloakin orpojen kanssa on luvassa...

perjantai 2. toukokuuta 2008

Mount Everest Base Camp & Island Peak Expedition

Torstai 1.5.2008
Day 1. Phakding 2800m.

Lento lahti varhain aamulla Katmandusta Luklaan (2840m). Lukla on todellakin lentokentta vailla vertaa keskella vuoria. Sherpa opaan ja kantajan tavattuani lahdimme patikoimaan Phakdingin (2800m) kylaan. Reitti oli helppo ja se otti aikaa nelisen tuntia. Reitin varrelta sainkin ihailla jo yli seitseman tonnisia huippuja. Maisemia on turha kuvailla. Milta nyt maailman mahtavin vuoristo voi nayttaa. Yolla sain nukuttua kokonaista kaksi tuntia, alkavan vuoristotaudin kiusatessa mua. Yolla otinkin sitten dopingia ja aloitin Diamox kuurin. Se perkele saa hiilihappoiset juomat maistumaan pahalle ja antaa sormenpaihin jatkuvan kihelmoinnin.

Perjantai 2.5.2008
Day 2. Namche Bazar 3440m.

Aamulla lahdimme kahdeksalta kavelemaan kohti Namche Bazarin (3440m) kylaa. Ensimmaiset kolme tuntia kului hienosti. Lounas tauon jalkeen alkoi tuskainen osuus. Katmandusta hankittu ripuli ei tehnyt nousua helpoksi. Myoskin univelka ja hapenpuutteen aiheuttama laskuhumalan tunne ei ole omiaan suorituksessa. Ei se tosin muutenkaan helppo ollut. Silla matkalla tajusin, etta en tule saavuttamaan tavoitettani Island Peakia (6189m). Loppuvaiheessa paahtavassa kuumuudessa oksensinkin vatsani tyhjaksi. Luultavasti rasituksen ja taudin takia. Nyt katsommekin tassa kylassa mihin suuntaan kuntoni lahtee. Palataanko alemmas, vietetaanko pari paivaa taalla, vai jatketaanko huomenna ylemmas. Tunnin levon ja laakkeiden jalkeen olo on hyva. Yo kertookin paljon.

Lauantai 3.5.2008
Day 3. Khumjung 3753m.

Olo on hyva. Akklimatisoituminen (vahahappiseen ilmaan sopeutuminen) on lahtenyt hyvin kayntiin. Ensimmainen ja toinen paiva olivat tietysti pahoja, koska lento oli suoraan 2800 metriin. Oireet ilmaantuvat 8-24 tunnin kuluttua, jos keho ei sopeudu korkeuteen. Oireet alkavat 2500 metrin jalkeen. Olen lukenut kirjan vuoristotaudista, joten aika hyvin taustat ovat kunnossa. 4000 metriin mennessa yli 70% kiipeilijoista karsii vuoristotaudin oireista. Ne eivat sinallaan ole vakavia, mutta kiusallisia. Silloin taytyy levata, juoda ja mahdollisesti laskeutua alemmas, kunnes olo on taas normaali. Keuhko -tai aivo odeema (HAPE, HACE) onkin jo vakava juttu. Oireetkin ovat vakavammat. Diamox kuuri poistaa nestetta kehosta, joten mun pitaa juoda vahintaan seitseman litraa paivassa. Siina on tekemista. Matka Khumjungiin oli lyhyt ja suht helppo. Nousua ei paljoa kertynyt. Khumjungissa vierailin luostarissa, jossa oli lukkojen takana Jetin kallo. Totuus on vihdoin paljastunut.

Sunnuntai 4.5.2008
Day 4. Dinboche 4351m.

Aamulla herasin viidelta ja nousin kukkulan paalle katsomaan auringon nousua. Hiljaisuus ja maisemat olivat tyrmaavat. Samalla sain ensimmaisen nakymani kohti pyhaa Sagarmathaa eli Mount Everestia 8850m. Hotellille palattuani esitin muutoksia suunnitelmiin. Halusin jattaa seuraavan kylan valiin, menna suoraan Pherichen (4280m) kylaan ja hankkia siten yhden vapaapaivan ohjelmaani. Vapaapaivia ei ollut ja epailin tarvitsevani ainakin yhden sellaisen jossakin vaiheessa. Varmistin oppaaltani, etta laskua ei paljoa tule, jotta suoriudun pitkasta matkasta. Vastaus oli: "Just a little bit down". Myohemmin kirosinkin 3250 metrissa, etta nyt riittaa kiivettavaa ainakin 1000 metria ylospain, silla pieni lasku oli 500 metria. Aurinko kuumotti niskaani kiivetessa ylospain. Hiljaa mielessani toivoin pilvia taivaalle. Myohemmin nousun jalkeen toiveeni toteutui. Saimme patikoida viimeiset kaksi tuntia vesi -ja rantasateessa. Saan takia vaihdoimme Pherichen Dinbochen kylaan, joka sijaitsi hieman kauempana. Hotellilla nautin suihkusta, jossa oli kolme seinaa. Selkaani lirutteli hiljakseen lammin vesi ja etupuolta huuhteli jaatava tuuli ja rantasade.

Maanantai 5.5.2008
Day 5. Lobuche 4920m.

Khumjungista matkattiin lounaan jalkeen Lobuchen kylaan. Matka oli suht helppo. Laskua ei paljoa tullut. Lopussa nousu otti voimille. Maisemat muuttuivat vehreista laaksoista karuiksi kivikoiksi ja valkoisiksi huipuiksi. Hotellilla paikallinen Sherpa oli pienessa myotalaitaisessa leikannut sormenpaansa poikki toita tehdessa. Koitin saada hanet makuulle ja raajan ylos, koska verta tuli paljon ja aija naytti pokraavan hetkella milla hyvansa. Han ei suostunut makuulla olemaan ja ryntaili edestakaisin sormi suussa. Lopulta sidoimme kaverin sormen oppaani kanssa ja lahetimme hanet sairastuvalle.

Tiistai 6.5.2008
Day 6. Gorakshep 5170m.

Gorakshepiin oli mukava vaeltaa. Aurinko paistoi, mutta ilma oli jo sopivan kylmaa. Askel painoi jo huomattavasti talla korkeudella. Siina ei turhia hotkyilty. Illalla karsin pahoinvoinnista, ruokahaluttomuudesta ja paansarysta. Omaa olotilaa miettiessa havahduin siihen kun korealaista tyttoa kannettiin huoneestaan ulos. Vuoristotauti oli muuttunut ilmeisesti odeemaksi. Tytto oli tosi huonossa kunnossa. Muutama Sherpa lahti kantamaan hanta Lobuchen kylaan, josta pelastushelikopteri oli tulossa hanta hakemaan. Silla hetkella tunsin oloni hyvin yksinaiseksi miettiessani omaa ratkaisuani. Palaisinko takaisin Lobucheen vai pysyisinko taalla. Pian viereeni istahti intialainen nainen, joka karsi myoskin vuoristotaudista. Hanen kanssaan rupattelin pitkan tovin ja joimme yhteensa kahdeksan litraa teeta. Sen jalkeen tuntui, etta oloni kohentui hieman.

Keskiviikko 7.5.2008
Day 7. Gorakshep 5170m.

Aamulla herasin viidelta ja oloni oli mainio. Saa oli erinomainen, joten lahdimme hieman kuuden jalkeen kipuamaan Kalapattharin (5545m) vuorelle.
Reitti oli helppo, mutta nousua riitti. Vuoren otin treenauksen kannalta ja huipulla olimme kiivettyamme 1h26min. Maisemat olivat mahtavat. Base Camp nakyi mainiosti ja Mount Everest avautui eteemme. Hetken huipulla nautittuamme palasimme alas Gorakshepiin ja lahdimme kevelemaan Everest Base Campiin (5364m). Matka sinne oli pidempi kuin kuvittelin. Base Camp yllatti laajuudessaan. Siella oli satoja telttoja ja kymmenia retkikuntia. Suomenlippua en nahnyt liehuvan missaan. Vierailimme muutaman retkikunnan luona juomassa kupposet teeta, koska oppaallani oli siella tuttuja. Taman jalkeen palasimme hotellillemme.

Torstai 8.5.2008
Day 8. Gorakshep 5170m.

Tahan valiin kaytimme vapaapaivan, jonka ansaitsimme aikataulua muuttamalla. Paiva oli kaunis ja poltin naamani auringossa. Suojakerroin 60 ei auttanut asiaa. Opas joutui lahtemaan Pherichen sairaalaan, joten jain kantajan kanssa Gorakshepiin.

Perjantai 9.5.2008
Day 9. Dinboche 4351m.

Aamulla lahdettiin kantajan Dorchen kanssa takaisin Dinbochen kylaan. Matka oli pitka, mutta helpohko. Ainoa karsimysen aihe olivat niska ja selkavaivat, jotka olivat vaivanneet heti Luklasta alkaen. Korkea ilmanala ei niille oirelle paljoa armoa anna. Oppaan tapasimme hotellilla. Han oli mennyt Pherichesta Dinbocheen lepailemaan edellis iltana.

Lauantai 10.5.2008
Day 10. Chukung 47..m.

Lounaan jalkeen piti lahtea heti kohti Chukungin kylaa, mutta juuri ennen lahtoa, pyysin oppaaltani, etta kavisimme Pherichen sairaalassa hakemassa droppia ongelmiini selan kanssa. Taman jalkeen matka jatkui kohti Chukungia. Matka oli mukava. Tasaista nousua joenvartta pitkin kohti kylaa. Siella tapasin Saksalaisen pariskunnan, jonka kanssa pelattiin korttia koko loppu paiva.

Sunnuntai 11.5.2008
Day 11. Island Peak Base Camp 53..m.

Aamulla lahdimme kohti Bace Campia. Matka oli suht pitka. Helpotimme oppaan kanssa hieman kantajan taakkaa ja otimme molemmat noin kymmenen kilon kuorman selkaamme. Iltapaivalla pystytimme telttamme ja aloimme harjoittelemaan kiipeamista varusteiden kanssa. Illalla keittelimme ruokaa ja rupattelimme niita naita.

Maanantai 12.5.2008
Day 12. Island Peak High Camp

Aamiaisen jalkeen purimme leirin ja lahdimme kohti High Campia. Matka oli lyhyt, mutta jyrkkaa polkua vuoren rinnetta ylos. Noin 5600 metriin perustimme uuden leirin. Teimme taas pari harjoitusta ja loppupaiva kului "keittioteltassa" loikoillessa, syodessa ja Sherpojen kanssa rupatellessa. Paiva oli yksi parhaista. Leppoisaa oleskelua mahtavissa maisemissa.

Tiistai 13.5.2008
Day 13. Island Peak Summit 6189m.

Aamulla herattiin neljalta tekemaan kunnon aamupalat. Sen jalkeen heitimme varusteet paalle ja lahdimme kipuamaan ylos. Alkumatka oli hankalaa kalliota ja kiipeilykengat (laskettelumonot) jalassa ei saanut minkaanlaista tuntumaa liukkaaseen kivikkoon. Nousu oli raskasta ja pulssin olisin pystynyt laskemaan koko nousun ajan takaraivossani tuntuvasta tykytyksesta. Ilma oli ohutta ja pienikin liikee sai hengastymaan. Aikaimme noustuamme olin melkein valmis luovuttamaan, mutta juuri ratkaisevalla hetkella saavuimme lumen ja jaan rajalle. Uudet nakymat ja haasteet saivat innostumaan aivan uudella tavalla. Olin innoissani kuin pikkupoika. Hieman myohemmin innostus laantui kun yritin paasta noin 70 asteista 200 metria korkeaa jaaseinamaa ylospain. Olin aivan puhki. Parikertaa tyhjensin vatsani taistellessa ylospain. Myohemmin nousu helpottui kun totuin koyteen, jaahakkuun ja piikkeihin kenganpohjissa. Seinaman paalle paastyani nain jo huipun. Silloin ei enaa mikaan voima pidatellyt mua. Taydessa hurmoksessa jatkoin loppumatkan ilman taukoja. Seinaman vierustaa kavellessa otin kylla todella rauhallisesti, koska kavelyura oli yhden jalan levyinen ja heti kengan vieresta alkoi satojen metrien pudotus. Tarkastin kylla muutamaan otteeseen koyteni ja kiinnitykseni. Noin kymmenen aikaan saavutimme huipun. Tunne oli mahtava ja aavistuksen liikuttunut. Hapen maara huipulla oli 46% kun esim. Tampereelle se on yli 99%. Tama teki noususta rankan. Aikamme huipulla vietettyamme palasimme rankan laskun jalkeen High Campiin. Lievan paa -ja silmasaryn takia purimme leirin ja paatimme siirtya Chukungin kylaan. Huipulle mentaessa nakokenttaani ilmestyi pienia laiskia, jotka johtunevat silmanpohjan verenvuodosta. Kyseisia ongelmia saattaa esiintya noissa korkeuksissa. Naon pitaisi palautua ennalleen viimeistaan muutamien kuukausien kuluttua. Chukungiin paastyamme halusin jatkaa Dinbocheen, jonne olimme jattaneet ylimaaraiset tavaramme. Halusin saada kuivia vaatteita ylleni. Noin seitseman aikaan illalla 14 tunnin urakan ja 15 kilometrin jalkeen saavuimme Dinbochen (4351m.) kylaan. Illalla olin niin vasynyt, etta en jaksanut edes syoda. Painuin suoraan sankyyn.

Keskiviikko 14.5- Perjantai 16.5.2008
Day 14-16 Lukla

Dinbochesta palasimme muutamassa paivassa takaisin Luklaan. Saavuimme sinne paivaa aikaisemmin kuin piti. Matkalla vietimme yot tutuissa kylissa. Askel painoi todella paljon ja jalat olivat pirun kipeat. Vasymyksen takia viimeiset paivat olivat hieman pinna kirealla. Luklassa juhlimme noin 180 kilometrin matkan paattymista ja onnistunutta kiipeamista. Tein Sherpoille pullollisen Fisua, jonka tyhjensimme illalla. Naytti hyvin maistuvan....

Lauantai 17. Katmandu
Day 17 alle 500m.?

Lento Katmanduun oli pahin mita olen kokenut. Turbulenttinen keli pyoritteli pienta konetta kuinka halusi. Valilla tuntui, etta sisuskalut tulevat suuhun. Onneksi lento kesti vain 30 minuuttia.

Vuoristossa asuu maailman sitkein kansa, nimittain Sherpat. He kantavat Base Campiin asti, jopa 80 kilon kuormia selassaan. Jotkut pelkastaan sandaaleissa. Kaikki mita ihminen tarvitsee rakennustarvikkeista ruokaan, joudutaan kantamaan sinne. Yhdella Sherpalla oli 14 laatikkoa kaljaa selassaan. On uskomatonta katsoa niita lasteja. Silti missaanpain maailmaa en ole tavannut niin hilpeata, huumorintajuista ja nauravaa kansaa kuin Sherpat.

Vaellus kokonaisuudessaan oli ainutlaatuinen. Nopean tahtimme takia se ei ihan helpolla meita paastanyt. Sita voi kuitenkin suositella kaikille, jotka liikkumista sietaa paiva toisensa jalkeen. Heikoiten korkeaan ilmanalaan sopeutavat alle 30 vuotiaat miehet. Parhaiten naiset ja muutenkin iakkaammat ihmiset. Rauhallisesti otettuna siella parjaa hyvinkin yli 60 vuotiaat. Reitteja Himalajalla riittaa helpoista haastaviin. Kiipeamiselle (4paivaa) hintaa kertyi noin 1000 dollaria. Itse vaellus on pienessa ryhmassa kaikkine kuluineen alle 700 dollaria. Kiipeamisen hintaa korottavat lupamaksut, kiipeilyvalineet, teltat, keittiokalustot yms. Kokemusta kiipeilysta ei minulla ollut, mutta hyvan oppaan kanssa kaikki on mahdollista. Ennen tata retkea korkein paikkani on ollut ehkapa alle 2500metria. En sieda korkeita paikkoja, mutta talla retkella kammoa ei ole ollut. Lieko syyna vahainen hapen maara. Lodget (hotellit), paikallismajoitukset ovat alkeellisia. Vuoristossa ei ole sahkoa, eika juoksevaa vetta. Huoneet ovat pienia ja kylmia. Ylhaalla ollessa huonelampotilat ovat hyvinkin pakkasen puolella. Peseytyminen tapahtuu usein ulkona mahdollisessa pakkaskelissa. Sailioon laitetaan noin viisi litraa lamminta vetta ja silla tullaan toimeen. Kaikki on kalliimpaa mita ylemmaksi mennaan. Jopa suomalaisittain monet tuotteet ovat kalliita. Kaiken "karsimyksen" kuittaavat kuitenkin nakoalat. Kaiken taman ja tulevan mahdollisti "Mountain Sherpa Trekking", joka on hoitanut kaiken lupaamansa 100 prosenttisesti. Erittain hyvaa palvelua.

Huomenna lahden laskemaan koskea ja sen jalkeen viidakkosafarille. Sielta siirryn Pokharan kaupunkiin. Viiden paivan paasta lisaa...

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Kathmandu, Nepal

Katmanduun saavuin myohaan maanantai iltana ja kyyti oli odottamassa kentalla. Ajoimme pitkin pimeita kujia ja ajattelin, etta jopa on synkkaa slummialuetta. Pian kyytini pysahtyi ja nain edessani oman hotellini. Siina vaiheessa taytyi oikein varmistaa, etta olemmeko todellakin Thamelin alueella, joka on turistien suosima alue ja myoskin ydinkeskusta. Hotelliin paastyani halusin syotavaa ja juotavaa, mutta ravintolat olivat jo kiinni. Respan ukko soitti yhteen hostelliin, piirsi mulle kartan ja sanoi, etta he pitavat siella ovet auki, niin saat haettua sampylan ja juotavaa. Kun lahdin hakemaan syotavaa, niin voin myontaa, etta todellakin pelotti. Kuitenkin samaan aikaan kasittamaton halu nahda ja kokea Thamalin yo, ajoi mua eteenpain. Yolla Thamel oli kuin hylatty kaupunki. Ransistyneet talot muodostivat sokkeloisia, kapeita ja pimeita kujia. Tiet olivat kuin kyntopellolle heitetty asfaltti, jota ei ole ihan joka paikkaan riittanyt. Kulkukoirat haukkuivat ja murisivat. Katujen laidoilla oli valtavia jatekasoja, joissa kodittomat ja rotat etsivat ruokaa. Haju oli paikkapaikoin kuvottava. "Oikeasta" elamasta kertoi muutamien agrekaattien kaynti, joilla perheet tuottivat itselleen sahkoa. Palatessani hotellia kohti, tormasin kolmeen maastopukuiseen mieheen. Aseistus kavereilla naytti olevan runsas. He kehoittivat palaamaan hotelliin. Siina vaiheessa ei ollut kylla muuta aikomustakaan.

Tiistai aamuna kokemus olikin kaupungilla jo toinen. Edelleenkin Thamel naytti aika erikoiselta, mutta elamaa siita ei puuttunut. Jatteet oli kuljetettu pois. Ihmiset, autot, moottoripyorat, polkupyorat, koirat, myyjat, katukeittiot, riksat ja poly olivatkin vahvasti elamassa mukana, todellakin kapeilla teilla. Suurella mielenkiinnolla lahdin tutustumaan kujiin, jotka kaikessa mystisyydessaan lumosivat taysin. Paikoin kaduilla on mini temppelita, joten suitsukkeiden tuoksu lisaa entisestaan katujen mystiikkaa.

Illemmalla tapasin trekkauksen jarjestajat, joiden kanssa kavimme lapi tulevia asioita. He ilmoittivat Kanadalaisen pariskunnan siirtaneen lahtonsa, joten teen vaelluksen "yksin". Muokkasimme siten aikataulua. Lahden Himalajalle jo torstaina.

Tanaan lahdin oppaan ja kuskin kanssa tutustumaan Katmandun luostareihin ja temppeleihin. Kavimme kahdessa Budha luostarissa ja kahdella Hindujen temppelialueella. Maisemat ja paikat olivat todellakin nakemisen arvoisia. Olo on kuin olisi tehnyt matkan taysin toisessa maailmassa ja tavallaan olenkin.

Liikenne on kaaoottisinta, mihin olen missaan tormannyt. Neljan kilometrin matkaan kului aikaa 45 minuuttia. Tiella oli hieman liikennetta. Yhtaan ei helpota se, etta liikenteen joukossa keskustassa on diblomaattisesta koskemattomuudesta nauttivia pyhia koiria ja lehmia, joita ei hatyytella. Voidaan vain odottaa... Nyt loppuu aika. Paikka menee kiinni. Lisaa Himalajalta.

Guangzhou (Kanton), China

Kantonissa olikin ensimmaista kertaa kaksi paivaa oikeaa hermojen kiristelya. Harmaat pilvet sananmukaisesti laskeutuivat ylleni. Ensinnakin juna saapui sinne sunnuntaina 18.30. Piti saapua 14.30. Kun astuin junasta pihalle, alkoi samalla kunnon vesisade. Jonotettuani taksijonossa puoli tuntia, sain taksin litimarkana. Toki joku paikallinen yritti tarjota omasta sateenvarjosta mulle suojaa, mutta eipa siita paljon apua ollut. Olin aikaisemmin Sanyalla hotellin virkailijaa pyytanyt kirjoittamaan Kantonin hotellin "River Side" nimen paperille kiinalaisilla merkeilla. Taksin saatuani naytin paperia ja matka alkoi. Taksi pysaytti jonkun hotellin eteen joen varteen. Se ei ihan ollut se mihin mun piti paasta. Tama oli varmaankin viiden tahden hotelli. Pyorittelin paatani ja yritan saada kuskin ymmartamaan, etta pieleen meni. Hetken paasta matka jatkui. Loydettiin uusi hotelli. Sielta tultiin innokkaasti kauppaamaan huonetta, mutta olin jo varaukseni tehnyt ja tamakin oli vaara. Hetken siina kinattuani paikalle saapui kiinalainen tytto ja israelilainen mies. He yrittivat auttaa. Hetken paasta tytto keksi hotellin, mihin olin menossa. He hyppasivat kyytiin ja matka jatkui. Kolmannelle hotellille saavuttuani alkoi mustia ajatuksia pyorimaan mielessani. Tama oli jalleen vaara ja taas sellainen okyhotelli. Kavin respassa kysymassa apua. He auttoivat, selvittelivat asioita ja kirjoittivat osoitteen kuskille. Matka jatkui neljannelle hotellille, joka oli yllatys, yllatys vaara. Kiinalainen tytto ihmetteli, etta eiko mulle mikaan kelpaa. Kaikki on ollut joen varrella ja hyvia hotelleja. Yritin takoa hanen paahansa israelilaisen miehen kanssa, etta etsin hotellia, jonka nimi on River Side. Se ei silti valttamatta edes ole joen varressa. Monien vaantojen jalkeen pyysin paasta netti kahvilaan. Israelilainen tiesi yhden ja opasti kuskin sinne. Taksin maksettuani, ajattelin etta nyt sitten alkaa keskustelu avusta ja sen hinnasta kiinalaisen ja israelilaisen kanssa. Positiivinen yllatys oli se, etta he nayttivat mulle kahvilan, kertoivat vinkkeja ja lahtivat pois. Halusivat vain kuulemma auttaa ilman korvausta. Kahvilasta sain sitten osoitteen ja puhelinnumeron hotellille. Hiukan huojentuneena ajattelin, etta kohta olen hotellilla. Poistuin kahvilasta ja yritin saada taksin. Aikaisemmissa paikoissa niita oli ollut kiusaksi asti, nyt kaikki oli ajossa. Kului varmasti tunti ennenkuin taksi pysahtyi kohdalleni. Se ei ottanut kyytiin, koska olin liian marka. Jatkoin odottelua. Paikalle saapui nuori mukava nainen ja kysyi, etta tarvitsenko apua. Kerroin vain yrittavani saada taksin. Han jai kanssani seisoskelemaan ja tarjosi suojaa omasta varjostaan. Aikaa kului ja taksia ei saatu. Tytto ilmoitti, etta joutuu lahtemaan koululle, mutta jatti varjonsa mulle, vaikka koitin sita olla ottamatta. Han antoi numeronsa ja sanoi, etta laheta hanelle hotellin osoite, niin han hakee varjon sielta joskus. Vahan myohemmin sain taksin ja paasin hotellille. Kello oli silloin noin 22.30. Silloin tosin oli jo hyva mieli ihmisista, joita olin tavannut.

Maanantaina tormasin todelliseen byrokratian helvettiin, jarjettomyyteen ja turhuuteen, eli Kiinan pankkiin. Aamulla lahdin varhain vaihtamaan Kiinan valuuttaa dollareiksi, koska dollareita tarvitsisin viisumin saantiin Nepalissa. Pankista ilmoitettiin, etta passi ja kopio siita pitaa olla mukana, pelkka kopio ei riita. Rahanvaihto pisteita ei kiinassa ole. Palasin hotellille ja hain passini. Sitten otin taksin ja palasin takaisin pankkiin. Sain jonotus numeron ja mua ennen oli 72 ihmista ja pelkkaan talletukseen naytti kaikkine leimoineen kuluvan paikallisilta ainakin 15 minuuttia, joten paatin jattaa sen pankin ja lahtea syrjemmalle. Syrjemmalta loytyi pankki, jossa oli mua ennen alle 20 ihmista. Tunnin jonotettuani paasin tiskille. Siina mulle kerrottin, etta mulla pitaisi olla valtuutus, etta voisin vaihtaa noin 50 euron edesta kiinan valuuttaa dollareiksi. Aikani siina jankattua, joku henkilokunnasta vaihtoi omissa nimissaan rahat. Siihen kului aikaa yli puoli tuntia, seka paperia ja mustetta helvetisti. Kun paasin ulos pankista, niin lennon lahtoon oli aikaa nelja tuntia ja kamat oli viela hotellilla.


Sitten alkoi jalleen kerran taksi rumba. Tunnin taksia odotettuani alkoi kuumotus olemaan jo aika kova. Kolme tuntia lentoon ja olin viela keskustassa. Akkiseltaan keksin ruveta liftaamaan. Joku paikallinen pysahtyi, otti kyytiin ja heitti hotellille, kovaan hintaan tosin. Sielta sain taksin nopeammin ja respa rauhoitteli, etta kentalle ajo ei kesta kuin 15 minuuttia. Todellinen ajo aika oli 50 minuuttia ja matkaa sinne oli 40 kilometria. Jossain vaiheessa aloinkin jannittamaan riittavatko rahani. Kentalle saavuttuani taksin mittari naytti 103 juania ja taskustani sain kaavittua 105, joten tarkalle meni.


Kentalle saavuttuani aikaa oli jaljella alle kaksi tuntia. Lippua ei ollut, ainoastaan pelkka koodi, jolla saisin jo maksetun lipun. Pikkusen sekin huoletti. Matkaselvitys loytyi onneksi nopeasti, koska Kantonin kentta on selkein mita olen tahan mennessa tavannut. Siita alkoivat ongelmat selvityksen kanssa. Lippua en meinannut saada, koska mulla ei ollut Nepalin viisumia. Virkailijan mukaan kaikki Kiinasta lentavat tarvitsevat Nepalin viisumin. Pitkan keskustelun ja selvitysten jalkeen he uskoivat, etta voin ostaa viisumin Nepalin kentalta ja sain lipun. Sama toistui passin tarkastuksessa. Taas selvitettiin. Loppu sujuikin hyvin ja konetta ei tarvinnut kauan odotella.

Naiden seikkojen takia kokemukset Kantonista jaivat hyvin vahaiseksi. Shoppailijan unelma se kuitenkin on. Suuri kaupunki, jossa on vakava taksi pula. Taitaa siellakin asukkaita asua liki 10 miljoonaa.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Sanya, Hainan Province, China (osa2)

Kuusi paivaa on vietetty Sanyalla. Lamminta ja aurinkoa on riittanyt. Loppujen lopuksi en ole tehnyt taalla oikein mitaan. Kahtena paivana ottanut aurinkoa ja molempina palanut. Edes suojakerroin 40 ei ole palamiselta pelastanut. Meressa on tullut uitua paljon. Taalla ei ole sesonki aika meneillaan, joten aika rauhallista on ollut. Ainoastaan venalaisia ja kiinalaisia turisteja on jonkin verran ollut. Englantia en ole monenkaan ihmisen kuullut puhuvan. Hyva paikka tama on ollut silti sulatella aikaisempia kokemuksia ja latautua Himalajan koitokseen.

Yhtena paivana tein hieman kaupunkikierrosta. Sanya koostuu kolmesta alueesta: Sanya Bay, Da Dong Hai ja Yalong bay. Itsellani oli majapaikka Da Dong Hailla. Se on muutaman kilsan mittainen rantakohde. Yalong Bayssa on seitseman kilsan hiekkaranta ja se oli parhaimman nakoinen ja oloinen paikka. Rakennettu taysin turismille. Sanya Bay on suuri kaupunki, jolla on hiekkarantaa noin 20 kilometria. Sanya Baysta loytyy uusia hienoja ostosalueita, mutta loytyy myos aitoa Aasialaista elamaa ja katuja. Eksyinkin sivukujia pitkin, jonnekkin pienelle satama-alueelle. Siella oli aivan hirvittava haju. Monta kertaa yokkasin matkalla sielta pois.

Alussa olin innoissani, kun katselin ruokalistoja; lansimaista ruokaa. Ajattelin heti syoda kunnon hampurilaisen. Ekalla kerralla tilasin kanahampparin. Se oli todella pieni. Sampyla maistui makealle ja oli aivan kuin suomalainen pulla. Valissa oli muuta tuorekurkun siivu, kananpaloja nahkoineen ja ketsuppia. Se lensi kukkapuskaan. Toisella kerralla toisessa paikassa tilasin kunnon tuplahampparin. Muuten hyva, mutta pihvit oli raakoja, sitkeita ja pahanmakuisia. Syomatta jai. Kolmannessa paikassa hampurilainen oli kylma, pahanmakuinen, pihvit raakoja ja lisaksi salaatinlehden reunalla naytti kaksi matoa parittelevan. Tama ei vielakaan lannistanut mua. Neljannessa paikassa sain hyvan nakoisen ja lampiman hampurilaisen, mutta pihvi oli taysin valkoinen. Se vasta pahalle maistuikin. Viidennella kerralla hyppasin taksiin ja kokeilin kepilla jaata. Mulla oli sellainen kasitys, etta taalla olisi Makki. Piirsin makin merkin (M) kojelautaan ja johan vain sain kyydin kunnon hampurilaiselle. Matkaa kertyi nelja kilsaa per suunta. Taksimatkat ja plussakokoinen ateria maksoivat 4,5 euroa. Silloin olin tyytyvainen.

Junalipun Kantoniin kavin ostamassa asemalta keskiviikkona. Hintaa lipulle kertyi 37 euroa. Ostaminen olikin oma show, kun kukaan ei puhunut englantia. Kaytettiin kasimerkkeja, piirrettiin paperille ja tehtiin vaikka mita. Sainhan sen lipun lopulta. Asema on suht kaukana. Bussilla matka kesti 1.2 tuntia ja maksoi 10 senttia. Taksilla tulin takaisin parissakymmenessa minuutissa. Bussi oli kylla ihan Antiikin Rooman ajoilta. Toisinaan jopa kavelijat ohittivat meidat. Tanaan pitaisi kello 23.55 hypata junaan ja palata takaisin Kantoniin. Juna on huomenna noin kello 15.30 Kantonissa. Kantoniin jaakin vain kaksi vajaata paivaa aikaa, kun maanantaina on sinne Katmanduun lento. Paivittelen seuraavaksi joko Kantonista tai Katmandusta.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Sanya, Hainan Province, China

Kauas on pitka matka. Nyt se silta kylla tuntuu... Perjantaina hyppasin junaan Chengdusta kello 22.36 ja lahdin kohti Guangzhouta eli Kantonia. Junamatka taittui mukavasti nukkuen ja Huang ...?[Keltainen Joki] kanssa jutellen. Matkaa taitoin jalleen kansan parissa halvassa luokassa. 32 tuntia myohemmin sunnuntai aamuna kello 6.30 saavuin Kantoniin. Pikkuisen siina ajattelin, etta mitahan tama paiva tuo tullessaan. Maanantaista eteenpain olin varannut ja maksanut hotellin Hainanin saarelta, ja itsellani ei ollut viela tietoakaan lipuista jolla sinne paasen. En myoskaan tiennyt mille rautieasemalle saavuin, mista asemalta seuraava juna lahtee, saako viela lippuja Hainanille ja missa pain on yleensa Kantonin keskusta. Lisaksi siskoni lahetti viestin, etta Hainanille on odotettu taifuunia viikonlopuksi CNN uutisten mukaan. Silloin ei ollut tietoa minne ja kuinka kovasti se iskee.

Ensimmaisena totesin, etta rinkasta on paastava eroon, koska todella kuuma ja kostea ilma toivotti minut tervetulleeksi Kantoniin. Aikaisemmin Pekingissa ja Chengdussa ilma oli ollut sopivaan viileaa, noin 20 asteista. Asemalta loytyi monta sailytys paikkaa, mutta ainoastaan junalippua vastaan, jota mulla ei ollut. Henkilokunta neuvoi menemaan jonnekkin hotellille muutaman kilometrin paahan ja sielta saisin lipun. Luovuin heti siita ajatuksesta, kun ei ollut karttaa mista nayttaa taxi kuskille osoite. Sitten loysin asemalta lipunmyyntipisteen, jossa kassoja riitti, mutta englannin kielesta ei ollut tietoakaan. Valitsin sattumanvaraisesti yhden ja heti tarppasi. Sain lipun (27 euroa) samana iltana lahtevaan junaan ja se vielapa lahti samalta asemalta. Heti sen jalkeen sain rinkkanikin sailytykseen.

Seuraavaksi valitsin arpomalla suunnan johon lahdin kavelemaan. Hetken kuljettuani saavuin puiston portille (Liuhua Lake Park) ja ajattelin maksaa sisaan ja menna hetkeksi hengahtamaan sinne. Kello oli siina vaiheessa noin kahdeksan. Silmaillessani puistoa totesin sen olevan erittain kaunis ja suuri. Lahdin kiertamaan jarvea ja katselin kun aamuvirkut olivat saapuneet puistoon harjoittamaan Taijia. Puistossa oli erillaisia alueita ja saaria. Jossakin alueella ei saanut puhua, jossakin toisessa osassa oli kuntolaitteita ja pingispoytia. Toisaalla oli sulkapallo kenttia, puutarhoja, tanssiaitauksia lajiteltuna tangon, samban ja kaiken muun mukaan. Yhdella alueella ihmiset potkivat jotain paikallista sulka kapistusta, samalla tavalla kuin me potkimme ringissa palloa ja yritamme pitaa pallon ilmassa. Katsellessani ja naureskellessani perheille jotka potkivat kapistusta, paikallinen mummo tuli nykimaan hihasta. Han tarvitsi pelikaverin. Pieni hapea nousi kasvoileni, kun en parjannyt ollenkaan. Mummo oli tosi hyva. Se parjaisi kaikille tutuilleni siina lajissa, jopa Jonille. Hetken potkittuani jatkoin kierrostani ja kun sain sen paatokseen kello oli jo kaksi.

Lahistolta sain ostettua kartan ja lahdin keskustaan kavelemaan ja syomaan. Illalla palailin asemalle ja hyppasin Hainanin junaan, joka lahti 21.30. Junamatka oli sinansa mielenkiintoinen, etta aamulla kuuden aikaan juna pakattiin laivaan ja merimatka taittui maisemia katsellessa junasta kasin. Junasta ei paassyt kannelle, tosin laivamatka kesti vain kaksi tuntia. Aamulla kello 9.30 juna saapui Haikoun rautatieasemalle 568 kilometrin jalkeen. Asemalla englantia ei puhuttu, mutta kirjoitettuani kaupungin nimen "Sanya" paperille, ohjattiin mut oikeaan bussiin. Silla paasin Haikoun etelaiselle bussiasemalle, josta ostin lipun Sanyan kaupunkiin. Lipun saatuani lahtoon oli vain kolme minuuttia, joten kauan ei tarvinnut odotella. Bussi oli todellakin luxus ja maksoi 7,8 euroa/270 kilometria. Tie Sanyaan on loistava ja matkaan kului vain 2.5 tuntia. Matkalla soitettiin tietysti karaokevideoita ja sain nauttia kauniista laulusta. Aasialaiset nayttavat rakastavan laulua ja karaokea.

Taalla Sanyalla maijailen Sunya Eagle hostellissa, joka on ihan OK. Oma huone maksaa 12 euroa/vuorokausi. Taifuunista taalla ei nay jalkeakaan, joten ei tainnut iskea... Lampoa on yli 30 astetta ja aurinko paistaa. Meressa on uitu ja naama on karahtanyt. Paikkana tama on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin turistirysat. Ravintoloita, baareja, hienoja hotelleja ja kalliimmat hinnat. Valilla tuntuu tosin kuin olisi venajalla. Kaikki tekstit on venajaksi ja kiinaksi. Mahtaakohan Venajan mafialla olla rahoituksia kiinni taalla. Taalta lahden takaisin Kantoniin ehkapa lauantaina. Maanantaina on kuitenkin lento Nepaliin Kantonista.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Chengdu, Sichuan Province, China (osa2)

Viikko vierahti mahdottoman nopeasti Chengdussa. Suureksi kaupungiksi tama on ollut oikein mukava paikka. Tama on huomattavasti vihreampi kaupunki kuin Peking; tosin, taalla on jo kesa. Aikaa vaan pitaisi olla paljon enemman. Metroa ei ole, mutta liikkuminen taksilla on edullista. Esimerkiksi 15 kilometrin matka panda puistoon vei aikaa 40 minuuttia ja maksoi 2 euroa 30 senttia. Jokaisesta taksimatkasta, noin 10 senttia menee pandojen hyvaksi. Sichuan (Chengdu) on kuuluisa kahdesta asiasta: tulisesta ruoastaan ja pandoista. Lisaksi Chengdu tunnetaan jalkahieronnasta ja Kiinan laiskimpana kaupunkina.

Sichuanin perinne ruokaa, eli Hot Pottia tuli kokeiltua. Homma toimii nain. Poydassa on pata, jossa liemi kiehuu koko ajan. Ainekset tilaat listalta ja ne tuodaan raakoina poytaan. Itse keittelet ne siina edessasi olevassa padassa. Liemi on taynna pelkastaan chileja, puna -ja viherpippureita. Niita on tuhansia. Sitten vaan herkuttelemaan. Sisko naureskeli, kun katseli mun syomista. Hiki valui, silmia kirveli, suu oli liekeissa ja aika-ajoin olin kuullemma punainen kuin pippuri. Jopa aamuinen vessassa kaynti oli varsin poltteleva tapahtuma. Ruokailu on sinallaan kokemus, mutta ei mikaan gourmet elamys.

Panda puistossa kavin kahdesti. Ensimmaisen kerran otin reissun hostellin kautta. Silla reissulla vietettiin aamulla kaksi tuntia puistossa ja lahdettiin pois. Paivalla pandat nukkuvat ja paikallisten mielesta siina ei ole mitaan nahtavaa. Mielestani siinakin on ihan riittavasti, jos ei ole niita ennen nahnyt. Sen lisaksi puisto on jo itsessaan niin kaunis paikka, etta siella saa helposti paivan kulumaan. Tanaan menin aamulla sinne omin avuin ja katselin pandojen touhuilua koko paivan. Niihin ei voi olla ihastumatta. Kainaloon saa kaapattua pandan noin 40 eurolla ja se raha kaytetaan heidan hyvaksi. Sisko antoi mulle eilen rahaa ja sanoi, etta osta silla itsellesi etukateen synttarilahja, pandan kanssa. Oma retki takseineen maksoi tismalleen saman verran kuin jarjestetty, mutta sai vietaa koko paivan, niinkuin halusi. Parasta oli, etta paivalla siella ei ollut juuri ketaan. Sai taysin rauhassa ihmetella. Ekalla kerralla puistossa tormasin sattumalta Marleeneen ja Johniin, joiden kanssa vietin viikon Gobilla. Uskomaton sattuma. Maailma tuntuu joskus pienelta.

Siachun oopperassa tuli myoskin kaytya. Naytos oli mahtava. Nimesta poiketen, se ei ole ooppera, vaan koostuu monesta eri osasta. Naytoksessa on akrobatiaa, komediaa, musiikkia, varjokuvia ja paljon muuta viihdyttavaa; pitkalla historialla ja ammattitaidolla esitettyna. Juuret oopperalle loytyvat 1400 luvulta.

Reissuni suurimman kysymyksen ja paatoksen eteen jouduin miettiessani: " voiko aija ottaa jalkahieronnan?". Tovin sita itselleni perusteltuani ja Himalajaa miettiessani paatin, etta voi ottaa. Toinen kerta oli jo helpompi. :0)

Perjantai iltana kello 22.26 lahden junalla kohti Guangzhouta eli Kantonia. Junamatka sinne kestaa 31 tuntia, ja taas matkustan halvimmassa luokassa (42 euroa). Matkaa kertyy 2461kilometria. Sielta pyrin jatkamaan mahdollisimman pian Hainanin provinssiin, Haikoun kaupunkiin. Matka sinne taittuu junalla ja laivalla. Saari sijaitsee Pohjois-Vietnamin itapuolella. Saarta kutsutaan Aasian Hawajiksi. Kiinan kohteet meni uusiksi Tiibetin rajojen sulkeuduttua. Hiukan harmittaa, kun tasta olisi linnuntieta matkaa enaa noin 1300 kilometria Lhasaan.

Kiinassa on boikotissa Blogspot, joten kommentteihin en pysty vastaamaan. Blokkeri toimii, joten sivuja pystyn muokkaamaan, mutta en nakemaan. Ilmeisesti myos Kiinaa koskevat tekstini olivat tarkastuksen alla, koska ne olivat kuulemma hetken aikaa olleet poissa sivuiltani. Tietyista asioista ei auta kirjoittaa...

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Chengdu, Sichuan Province, China

Junamatka Pekingista Chengduun kesti 25 tuntia ja pituutta sille kertyi 2042 kilometria. Lipun hinnaksi tuli hiukan alle 40 euroa. Pekingin juna-asemalla tuntui kuin olisi ollut kuuluisa. Ihmiset Aasiassa tuijottavat ja naureskelevat lankkareille taysin avoimesti. Olin ainoa lansimaalainen asemalla ja siita se tuijotus taisi johtua tai sitten siita, etta tallaisella hujopilla oli pienen omakotitalon kokoinen rinkka selassa. Rautatieasema Pekingissa oli varmasti suurempi kuin Helsinki -Vantaan lentoasema, mista johtui, etta jouduin useaan otteeseen kysymaan neuvoa mihin pitaisi menna.
Tallakertaa nukuin halvimmassa luokassa, joka oli avo-osasto ja sankyja oli aina kolme paallekkain. Sain tietysti sangyn katon rajasta ja oli hiukka vaikeaa taitella itsensa sinne. Se nayttikin olevan kiinalaisilla matkan kohokohta, aina kun sinne itseni vaansin. Vaunussa ei ollut kuin aasialaisia, joten keskustelu kaveria ei sille etapille loytynyt. Tosin ei ollut valiksikaan, koska olin kuumeessa koko matkan ajan. Ensimmaista kertaa koko matkallani meinasi hermot kiristya, kun makasin sangyssani ja junan keskusradiosta soi musiikki todella lujalla. Se pimputus oli valilla kuin huonosta pelista Commodore 64:n aikoihin. Viereisessa pedissa iakas mamma lauloi sen pimputuksen paalle lujaa ja epavireisesti. Lisaksi alapunkan aija "keskusteli" puhelimessa niin kovalla aanella, etta ei se olisi puhelinta edes tarvinnut. No, taisi kuitenkin kuumeella olla oma vaikutuksensa. Silla hetkella olisin halunnut olla yksin. Herasin yolla ja ihmettelin mita vaunuemanta/konnari oikein puuhaa. Han pisti matkustajien kenkia tasaiseen riviin ja edes armeijassa en ole nahnyt niin tarkkaa rivistoa. Jarjestys ennen kaikkea. Palvelu junassa oli hyvaa. Ruoka ja virvoke karryt kiersivat riittavan usein. Maisemat olivat todella kauniita, niin maaseudulla kuin vuoristossakin. Koko jalkimmaisen paivan kuljimme lapi pohjoisen Qingling vuoriston. Sichuanin provinssia kiertaa vuoristot ja sen takia vanha kiinalainen sanonta toteaakin: 蜀道难于上青天 ("Tie Sichuaniin on hankalampi kuin taivaaseen nouseminen").

Nyt majailen MixHostellissa ja taytyy sanoa, etta tama on hyvin persoonallinen ja mukava reppureissaajien paikka. Oma huone maksoi hurjat 33 euroa/ 7 yota. Kuumetta on viela, joten tama paiva ainakin kuuluu hostellissa. Viime yona herasin sellaiseen sateeseen, etta en ole ennen nahnyt. Vetta tuli ja paljon. Blogspot ei taalla vissiin toimi, joten paasin taman kirjoittamaan, mutta etusivulle en paase. Toivottavasti se kuitenkin ilmestyy nakyviin.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Beijing, China (osa3)

Puolitoista viikkoa vierahti Pekingissa varsin nopeasti. Kaupunkia tuli nahtya vain pintapuolisesti. Nakemista riittaisi. Kielletty kaupunki oli hieman pettymys. Suuri kaupunki, valtavien muurien ja vallihautojen sisapuolella. Varikas historia ja erikoinen muutenkin, mutta en siella kovin kauan jaksanut kavella. Museo mika museo. Kaikki kujat nayttavat samalta, mutta kuitenkin nakemisen arvoinen. Rakennukset ovat kauniita lukuisine yksityiskohtineen.

Taivaallisen rauhan aukio on todellakin iso. Siellakin ihmisia riittaa. Vaistamatta tuli mieleen vuoden 1989 opiskelijoiden mielenosoitukset aukiolla, jotka paattyivat tuhansien opiskelijoiden kuolemaan Kiinan sotilaiden lopettaessa mielenosoituksen. Todellinen rauhan aukio. Nakemisen arvoinen sinansa. Siella tutustuin neljaan "taiwanilaiseen" opiskelijaan, joiden kanssa kavelin pitkan matkan. He olivat todella ystavallisia ja joukkoon kuului yksi mies ja kolme tyttoa. Arvasin melko pian, kun he tulivat juttelemaan, etta tassa on jotakin hamaraa.
Epailin, etta pian ollaan menossa tee seremoniaan, jossa maistellaan useita teelajeja ja kun et kehtaa tai ymmarra kysya hintaa, niin pian edessasi on satojen eurojen lasku. Nain kavi. Muutaman kilometrin kaveltyamme olimme jonkun sopivan teetuvan kohdalla, kun heille tuli nalka. Saatoin ne sisaan ja hymyillen ilmoitin, etta en hairitse heidan ruokailuaan ja sanoin odottavani ulkona, jotta voidaan jatkaa tutustumista. Mies juoksi peraani ja pyysi takaisin. Naytin peukkua ja lahdin kavelemaan. Perasta kuului aikamoinen metakka. Kun jain katsomaan kaikki olivat pihalla ja nalasta ei ollut tietoakaan. Kerrankin saivat maistaa omaa laakettaan ja tulivat kusetetuksi, varman tienestin toivossa.

Eilen otin ensimmaista kertaa taksin ja ajoin ostoskadulle nimeltaan The Place. Sen halusin nahda koska kaikki vaatimaton on kaunista. Katoksi ja sadesuojaksi kadulle on rakennettu vaatimattomasti LCD naytto, jonka mitat ovat 250*30 metria, ja se on sijoitettu 24 metria korkealle, eika maksanut kuin 32 miljoonaa$. Maanviljelijat ovat varmasti tyytyvaisia kun rahaa ei kayteta turhuuteen. Hesarissa olikin hyva teksti, mita tehdaan olympialaisten tahden.

Pekingista jai hyva kuva. Metrolla on helppo liikkua ja taksillakin ajoin tunnin ja maksoin alle 6 euroo, ettei sekaan paha ole. Saasteita jos olisi vahemman niin taalla olisi mukava viettaa pitempaankin. Tanaan lahden Chengduun klo. 17.00 ja olen siella huomenna klo. 18.00.
Sain lipun nopeaan junaan, joten matka kestaa vain 25 tuntia.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Beijing, China (osa2)

Kiinanmuurilla kaydessa sana "vaikuttava" sai uuden merkityksen. Olin kylla ymmartynyt, etta vaikuttavasta ja suuresta muurista on kyse, mutta se rakennettuna hyvin vaikeaan maastoon vuorille, oli jotain ihmeellista. 10 kilometria kaveltiin muuria ylos ja alas, ja se otti rehellisesti sanottuna kunnon paalle. Huomenna ajattelin kayda Kielletyssa kaupungissa ja Taivaallisen rauhan aukiolla. Ei nekaan vissiin ihan vaatimattomilta nayta.

Uusi ostoskatu on jotain ihan alytonta. Onhan se nayttava ja isolla rahalla tehty, mutta ei lammittanyt mun mielta. Tunnelmaa ei ole, koska kadut ovat mielestani liian leveat, rakennukset kohoavat korkeuksiin ja ovat pelkkaa lasia. Vanhat keskukset ovat joutuneet vasaran alle ja uutta tehdaan kovaa vauhtia. Sen sijaan positiivista on se, etta Hutongin aluetta korjataan todella perusteellisesti, vanhaa kunnioittaen. Tama on todella ihastuttava alue. Kaikessa nakyy tulevat Olympialaiset. Kaikkeen panostetaan viimeista pilkkua myoten.

Tanaan kuulin, etta Tiibet avataan vasta toukokuun alusta, joten uusiksi menivat suunnitelmat. Ostin lennon Guangzhousta eli Kantonista Kathmanduun 28.04 ja lentoliput maksoivat noin 340 euroa. Kuitenkin ensin taidan menna Chengduun pandoja katsomaan (36 tuntia junalla) ja sielta sitten Kantoniin ja Hong Kongiin (yli 30 junalla). Kuulin myos hyvia uutisia. Mount Everestin aluetta ei suljeta toukokuun alussa olympiatulen takia, joten mulla on kaikki mahdollisuudet nahda tuli Mount Everestin alueelta, koska retkikuntamme lahtee kohti Everestin perusleiria ja Island Peakia 1.5. Kathmandusta. Oleilen viela toistaiseksi taalla Pekingissa, ehka ensi viikon puoleen valiin asti. On niin paljon nahtavaa.

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Trans Mongolia & Beijing, China

Viimeinen osuus legendaarisesta Siperian junamatkasta takanapain. Yleisesti ottaen monet kutsuu sita idan pikajunaksi, mutta se on hieman eri asia. Kaikkiaan mittaa tuli junamatkalle Tampereelta Pekingiin 9143 kilometria. Viimeinen osuus oli suht lyhyt; vain 30 tuntia. Se osuus menikin levatessa ja hopotellessa niita naita. Hytissani oli jalleen hyva porukka. Matthew (Englanti), Gelder (Mongolia) ja kiinalainen, jonka nimea en oppinut sanomaan useasta yrityksesta huolimatta.

Pekingissa en ole viela ehtinyt paljoa nakemaan. Olen seikkaillut taalla Hutongin alueella, jossa mulla on majoitus. Hotelli (Hutong Inn) on erittain siisti ja palvelu on hyvaa. Huone (dormi) maksaa 8$ ja tallahetkella siella ei ole muita kuin ranskalainen opiskelija nainen, mun lisaksi. Hutong on ehdottomasti ykkoskohteita missa olen kaynyt. Kaunis, matala, sokkeloinen ja erikoinen vanhakaupunki. Yolla tama muuttuu osittain taysin toiseksi, jossa lankkari ei saa olla rauhassa. Sisaanheittajat vaanivat ja tyrkyttavat omaa baariaan tai kaikkea muuta mahdollista. Kieltaytymista ne ei ymmarra, joten parempi olla puhumatta tai vastaamatta mitaan. Paivalla on mukavan rauhallinen meininki.

Tanaan uskaltauduin vuokraamaan polkupyoran ja lahdin kaupungille. Jostain syysta paikallisilla oli hyvin hauskaa. Jopa poliisi nauroi mulle pain naamaa. Ei tainnut ihan paikallisten tavoin ajo sujua tuolla liikenteessa autojen seassa. Muut lansimaalaiset ymmartavat kayttaa busseja ja metroja, joten niita ei pyoran paalla nae tai en ainakaan mina ole nahnyt. Liikenne on paikkapaikoin aika ahdasta, johtuen huimasta asukasmaarasta, joka on melkein 17 miljoonaa. Tanaan nakyvaisyys on ollut hyva, kun on tuullut kovasti. Eilen ei tuullut yhtaan ja aurinkoa pystyi katsomaan suoraan kohti. Se ei varmaan johtunut normaalista sumusta. Huomenna pitais siskon ja sen kumppanin kanssa lahtea Kiinan muurille. Otettiin kyyti aika kauas, joten siella ei hirveasti turisteja ole. Kymmenen kilometria kavellaan muuria eteenpain, josta kyyti meidat sitten hakee. Lamminta on riittanyt noin 20 astetta, joten mikas taalla on ollessa.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Ulan Bator, Mongolia (osa 2)

Viimeista paivaa viedaan Mongoliassa. Huomenna aamulla lahtee juna Pekingiin klo. 8.05. Se onkin lyhyt matka. Perilla Pekingissa olen maanataina noin klo. 14.31. :) Suomen aikaa 8.31. Viime viikon keskiviikkona tapasin UB:ssa Patrickin (Ruotsi), Amberin ja Gregin (Lontoo), joihin tutustuin ekalla juna etapilla. Syotiin ja juotiin taalla ja sitten pidettiin jatkot viela Jannen kampilla. Mun piti tavata heidat Pekingissa uudelleen, mutta ikava kylla ovat jo lahteneet eteenpain sielta. Silloin suunnitelmiini ei viela kuulunut Gobin matka. Sisko ja hanen kumppaninsa ovat Pekingissa, joten heidan kanssa liikun hetken aikaa. Pekingista koitan saada laitettua kuvia sivuilleni. Kamerassa on jotain vikaa, kun mikaan tietokene ei tunnista sita. Maanantaihin siis...

torstai 20. maaliskuuta 2008

Gobi Desert

Viikko vierahti mukavasti Gobilla. Matka oli rankka, haastava, mutta myos ainutlaatuinen. Ryhmaamme kuului kuljettajan lisaksi: Noby (Japani), Mamizon (Korea), seka Marleen ja John (Hollanti). Porukka oli kerrassaan mainio. Matkaa taitoimme noin 1800 kilometria ja kavimme lahella Kiinan rajaa. Matka oli hyvin pitka, ottaen huomioon, etta ajoimme tiettomalla tiella. Taytyy myontaa, etta siina oli valilla kestamista. Auto oli ikivanha paku, jota korjattiin taman tasta. Kuski oli kasittamaton kaveri. Mekaanikon ja kuljettajan hommat hoituivat erittain hyvin. Kukaan meista ei voinut ymmartaa, miten han suunnisti koko matkan. Kommunismin kukoistaessa han oli ollut ammatiltaan (ratsastava) laakari. Sen jalkeen sotilaslaakari ja hieman myohemmin asianajaja. Demokratian saavuttua asiat muuttuivat ja han menetti tyonsa. Viimeiset 15 vuotta han on ajanut ja oli hyvin tyytyvainen nykyiseen tyohonsa ja demokratiaan myos.

Kaikki yot vietimme paikallisten asukkaiden luona jurtissa (teltta). Paikalliset olivat hyvin ystavallisia ja ottivat meidat hyvin vastaan. Heidan kanssa opettelimme lampaiden erottamista, paimenen toita, kamelilla ratsastamista, seka kaikkea muuta mukavaa. Ruokavalio koostui lahinna riisista, lampaasta ja kuumasta kamelin -tai vuohenmaidosta eli paikallisesta teesta. Elama heilla on hyvin alkeellista. Pelkkaa aavikkoa ymparilla. Lahimpaan naapuriin saattaa olla yli sata kilometria matkaa. Ei vetta, eika sahkoa. Vessana toimii aavikko. Samassa Jurtassa saattaa asua koko suku. Aamuisin oli mukava herata, kun jurtissa lampotila oli pakkasen puolella. Kamiinoita lammitetaan kuivatetulla sonnalla, silla puita ei ole. Kaikesta huolimatta he ovat hyvin iloisia ja elamanmyonteisia. Yksi kysymys meita jai mietityttamaan. Peseytyvatko he koskaan ja jos peseytyvat niin missa?

Elamyksia matkalla koettiin. Yhtena aamuna tein tarpeitani aavikolle, kun nelja passia piiritti mut. Siina oli vahan vaikeata keskittya olennaiseen, kun ne tunkivat turpavarkkinsa hieman liian lahelle. Hieman myohemmin pesin hampaitani jurtan vieressa, niin yksi niista kerasi huomiota puskemalla mua. Olisi varmaan halunnut itsekkin hammaspesun. Kamelilla ratsastus oli hauskaa puuhaa, mutta hauskuus katosi kun se alkoi juoksemaan. Aaniala taisi meikalaisella nousta parilla oktaavilla. Dyyneille saapuminen oli yksi kohokohtia. Ensimmainen harjanne kohoaa 220 metria korkealle. Yritin paasta paalle, mutta se oli liian vaikeaa. Hiekka valui alta pois, koska seinama oli todella jyrkka. Kuskin arvion mukaan kavin noin 170 metria korkealla. Paikalliset ovat antaneet dyyneille nimen Singing Hills, koska ne pitavat outoa surinaa hiekan valuessa alas. Aani oli kuin maansiirtokoneessa jossakin kaukana. Myos yhden luolan lapikulkeminen oli haastavaa. Patterit loppuivat lampusta kesken matkan, joten kuhmuja sain heti kolme paahani. Valilla joutui ryomimaan vatsallaan, koska muuten ei mahtunut etenemaan. Tahtitaivas oli uskomaton keskella Gobia. Sellaista en ollut ennen nahnyt. Kauniita paikkoja loytyi todella paljon.

Reissu meni hyvin viimeiseen iltaan asti. Silloin lahdin Mamizonen ja Nobyn kanssa vuorille kavelemaan. Kipusimme vuoren paalle ja lahdimme laskeutumaan alas. Noby jai viela kuvaamaan, eika suostunut tulemaan alas. Itsepainen nuorimies kun on. Alhaalta heilutimme sille, etta tule jo. Se lahti laskeutumaan, mutta kiersi vuoren toiselle puolelle, joten emme saaneet nakoyhteytta. Mua vitutti se tempaus, koska sovittiin, etta kaytetaan samaa reittia kun tultiin. Muuten eksytaan varmasti. Silti ajattelin, etta kylla se tahan loytaa vaikka toiselta puolelta alas laskeutuu. Aikaa kului ja Nobya ei nakynyt. Lahdimme kavelemaan lapi kivikon ja pienten kanjonien takaisin siihen pisteeseen, johon kuski meidat jatti. Sinne oli matkaa kaksi kilometria oikeaa sokkeloa ja useinmiten vuorikin katosi nakyvista. Mamizon oli pihalla reitista kuin lumiukko. Jatin hanet lahelle aloituspistetta ja pyysin odottamaan siina. Sitten lahdin takaisin etsimaan Nobya. Mulla oli tunti aikaa, ennen auringon laskua. Juoksin varmasti useamman kilometrin ja huusin aaneni kaheaksi, mutta kaveria ei loytynyt. Sitten jouduin lopettamaan ja palaamaan nopeasti alkupisteeseen, koska Gobi on sakkipimea yolla. Mamizon sai hepulin, kun palasin yksin ja vaati vuorille palaamista. En paastanyt, koska se oli vaarallinen paikka pimealla. Kuski varoitti susista ja sanoi, etta sielta on tultava pois pimeaan mennessa kampille. Nyt oli jo melko pimeaa ja me olimme viela vuorilla. Juoksimme minka ehdimme ajouralle. Sinne paastyamme tiesin, etta emme paase enaa kampille. Matkaa sinne vuorilta oli viisi kilometria. Mamizon itki ja koitin rauhoitella, etta kuski tulee etsimaan, vaikka han oli sanonut, etta ei aja koskaan pimealla. Onneksi nain valon kaukana ja otin valokuvia minka ehdin. Kuski oli liikenteessa ja naki salamavalot. Se noukki meidat kyytiin, mutta Nobysta ei ollut tietoakaan. Mitaan ei ollut tehtavissa ja oli pakko palata. Kuski sanoi, etta Noby ei yosta ulkona selviydy. Jos han on loukkaantuuneena vuorilla, sudet tekevat lopun. Muualla tuuli ja kylmyys. Jurtalla mieliala oli sellainen kuin arvata saattaa. Itse olin kuitenkin optimistinen ja aattelin, etta se on jonkun jurtan loytanyt ja on siella. Parin tunnin paasta kuulin aavikolla auton aania ja menin akkia ulos ottamaan valokuvia. Autosta huomattiin salamavalot ja se kurvasi jurtalle. Noby kyydissa ja muutaman kilometrin paasta oleva nainen kuskina. Siina vaiheessa teki mieleni antaa pieni ojennus Nobylle, mutta en ehtinyt. Samaan aikaan meidan kuski tuli pihalle ja vahan aikaa retuutti kaveria... Kuitenkin kaikki paattyi hyvin ja takana on uskomaton seikkailu. Siita saa kiittaa UB Guest Housea, joka matkan jarjesti. Koko lysti maksoi 136$ , seka muut kulut; yhteensa kuitenkin alle 200$. UB Guest House jarjesti myos junaliput mulle reissussa ollessani, hintaan 110$. Palvelu on todella hyvaa ja ystavallista. Paikkakin on kiva. Majoitus naytti olevan edullinen noin 8$.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Ulan Bator, Mongolia

Eilen Janne kysyi mielipidettani Ulan Batorista sopivaan aikaan. Vastaus ei ollut kovin mairitteleva. Odotimme paasevamme tien yli turvallisesti, jaatavan tuulen piiskatessa meita, puhaltaen samalla aavikon hiekkaa suut ja silmat tayteen. Autojen toottailylta ei kuullut edes omia ajatuksia. Viereisesta viemariaukosta pujahti pieni poika lammittelemaan katujen alle, sinne missa hanen kotinsa on, satojen muiden orpojen tavoin...

Myohemmin lahdimme kampille lammittelemaan ja ajattelimme menna illemmalla syomaan, kun kerran Jannen viimeinen ilta taalla oli. Kuinka ollakkaan, kaupunki pimeni ja haaveeksi jai ruokailut. Ravintolat ja kaupat sulkivat ovensa. Kun ei ole sahkoa, niin sita ei ole. Illalla sita sitten taskulampun valossa oli tarvittavat asiat hoidettava...
No, eipa tuo sahkottomyys tai pieni nalka sita mielipahaa tehnyt. Kylla se tulee tuosta maanalaisesta yhdyskunnasta, joka taalla elaa. Kaukolampoputket antavat suojan pahimmalta kylmyydelta, joten se on ainoa paikka jossa pystyy selviytymaan. Silti itsestani jotenkin tuntuu kaikista pahimmalta paikalta elama pienissa, likaisissa ja pimeissa viemareissa, rottien kera. Katso siina vieresta, kun alle kymmenen vuotiaita tyttoja ja poikia niihin laskeutuu... Tarkkana saakin keskustassa olla, koska miltei kaikista aukoista puuttuu kannet ja pudotus on osassa melkoinen.

Tanaan aamulla lahdin avoimin mielin pitkalle kavelylle. Kiersin keskustan, joka on yllattavan pieni miljoonakaupungiksi. Kavin laitakaupungilla luostari alueella. En tieda olisiko sinne saanut menna. Olin ainoa lansimaalainen ja ainoa joka siella valokuvasi. Muilla tuntui olevan laheisia siella munkkeina. Katseita kylla kerasin, mutta ne eivat olleet pahoja sellaisia. Oikein rauhallinen ja mukava paikka se oli.

Ulan Bator on sekoitus lansimaita, itaa ja neuvostovallan aikaisia betoni kolosseja. Kaupunki on vastakohtia taynna. Liikenne on kaaottista. Bussit nayttavat juuri ja juuri pysyvan kasassa, kun liikenteessa on muuten alyttoman paljon okyrikkaiden huippumaastureita. Sivu ja takapihat toimivat kaatopaikkoina, jotka sytytetaan valilla tuleen, tietysti tarkan dyykkauksen jalkeen. Hulppeita rakennuksia on tekeilla paljon. Muutamia on jo valmiina ja nayttavat olevan pankkeja miltei kaikki. Kaikki vanha on hieman rahjaista. Useat ostoskeskukset, baarit ja ravintolat ovat sisalta kuin Suomessa, ellei jopa parempia. Ihmiset on kuin venalaiset. Yrittaa etuilla joka paikassa. Palvelu pelaa nopeasti ja hyvin. Englannilla parjaa. Hintataso on kohdillaan. Syot ja juot hyvin kympilla. Laitakaupunki eli teollisuusalue on oma lukunsa. Riitti todellakin, etta sen naki vain junasta.
Ei musta ole Ulan Batorin ystavaa tullut, mutta mielenkiintoinen kohde tama sinansa on. Herattaa varmasti ajatuksia. Kannattaa muutama paiva viettaa, jos ohi menee. Sen sijaan kukkulat ja laaksot ennen kaupunkia, seka Gobin aavikko olisi nakemisenarvoisia etenkin kesalla. Voisin hyvinkin kuvitella viettavani pari viikkoa siella.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Trans Siberian/Mongolian Route

Täälla sita ollaan Mongoliassa työkaverin Jannen kämpillä. Junamatka Moskovasta tänne kesti viisi yötä ja neljä päivää (6266km). Silti matka kului todella nopeasti 2. luokassa. Junassa oli onneksi väljää, eikä "hytissäni" ollut kuin yksi mies lisäkseni. Sen kanssa ei hirveästi tullut juteltua kun oli kotoisin Moldovasta ja puhui vaan venäjää. Vodkaa se joi perkuleesti ja välillä jouduin kohteliaisuus syistä ottamaan muutaman huikan. Vaunuun oli pakattu muutenkin kansainvälinen porukka. Pari Espanjasta, Ruotsista viisi, Norjasta yksi, Hollannista yksi, Englannista kaksi, Venäjältä kaksi, sekä itseni lisäksi Suomesta yksi. Muissa vaunuissa oli muutama englantilainen. Porukka oli tosi mahtava ja iltaisin kokoonnuttiin hytille juomaan "Suomalaista teetä", joka koostui vodkasta, teestä, spritestä ja kuumasta vedestä. Harri (toinen suomalainen) vietti 50 vuotis synttäreitä perjantaina ja saatiin kunnon pippalot aikaiseksi. Laulua ja tanssia riitti pitkälle yöhön. Yhtenä iltana saatiin hiukan jännitystä, kun Lars oli kioskilla asioimassa. Toinen juna tuli asemalle ja blokkasi pääsyn junaan. Meidän juna nytkähti liikkeelle ja Lars jäi laiturille. Onneksi konnari suostui pysäyttämään junan. Saatiin sitten kaveri kyytiin. Päivät kului jutellen, pelaten korttia, nukkuen, lukien ja muuten vain ihmetellen. Ravintolavaunussa ei ihan hirveästi istuttu, kun sitä piti vanha venäläinen kiukkuinen pariskunta. Hinnat oli sikamaisen korkeat ja välillä ruoka ja vodka oli "loppu". Tosin kun kaivoi lisää Ruplia taskusta, yllätten kaikkea alkoi löytymään. Asemien laitureilla oli myyjiä ja niiltä sai ostettua kotiruokaa ja melkein mitä vain. Aikaa oli todella vaikea seurata, kun matkan aikana kelloa siirrettiin aina tunti kerrallaan eteenpäin, yhteensä viisi tuntia. Asemat ja aikataulut ilmoitetaan kuitenkin aina Moskovan aikaa. Koita siinä pysyä perässä. Maisemat ennen Baikal järveä on kuin suomalaista koivikkoa. Ei hirveästi nähtävää. Lämmintä riitti alkumatkasta liiaksi asti. Parhaillaan vaunussa oli melkein 30 astetta. Asiasta huomautettiin kiinalaisille konnareille ja sen jälkeen ne ei lapioineet hiiliä uuniin enään ihan niin kovaa tahtia. Muuten tuo etappi oli hyvin mukava kokemus. Voin suositella, jos ei luksuslomaa kaipaa.