Vang Vieng, Laos

Palataanpa hieman ajassa taaksepain. Phnom Penhista siirryin bussilla pohjoiseen Stung Trengin kaupunkiin (481km) ja aikaa kului 10 tuntia. Stung Treng sijaitsee Kambodzassa lahella Laosin rajaa. Kaupunki on mielestani ruma, likainen ja pimea. Jokainen kulutettu tunti siella, oli minulle liikaa. Aamulla lahdin minibussilla Laosin rajalle, josta otin uuden minibussin Nakasangin kylaan. Sielta jatkoin veneella Don Detin saarelle. Koko matka Phnom Penhista Don Detille kustansi 17 dollaria. Lisaksi rajalla jouduin maksamaan korruptiomaksuja tulliviranomaisille. Kambodzan puolella 1$ ja Laosin puolella 2$. Kysyin piruuttani kuittia ja sain osakseni vain naurua. Viikon jalkeen tilasin bussilipun Nakasangista Pakseen. Mr. Loyn (lippujen myyja) piti tulla hakemaan sovitusta paikasta veneella, mutta han ei paikalle ilmaantunut. Muuan paikallinen mies heitti veneellaan rantaan ja jarjesti mut Mini Vanin kyytiin, jolla paasin Paksen kaupunkiin iloisten munkkien kera. Paikallinen sanoi ottavansa rahat Mr. Loylta, joten hanen apu ei maksanut mitaan. Vaihtuipa minulla hitaampi matka paikallisbussista Mini Vaniin ja ilman lisakuluja. Nakasangista Pakseen kilometreja kertyi 140 ja aikaa se vei 2 tuntia. Paiva kului Paksessa, joka ei nayttanyt ollenkaan hullummalta kaupungilta. Tosin oli lauantai ja miltei kaikki kaupat kiinni, joten sinansa tekemista siella ei ollut. Siella varasin illaksi bussikyydin Laosin paakaupunkiin Vientianeen. Mielessani oli ottaa makuubussi, mutta myyja katseli minua hetken ja tuumasi sankyjen olevan liian lyhyita mulle ja suositteli halvempaa VIP-bussia (17$), jossa oli vain istumapaikkoja. Bussimatka huolestutti hieman etukateen, koska yhteenkaan bussiin en ole mahtunut istumaan normaali penkeille Kiinan jalkeen. Olen joutunut ottamaan aina takapenkkipaikan ja keskelta, jolloin olen saanut kinttuni mahtumaan kaytavalle. Lisaksi busseista on jarjestaen iskunvaimentimet olleet lopussa, joten matkustaminen on ollut yleensa aika lennokasta. "Musiikkia" on soitettu kahden markan kaiuttimista todella lujaa ja ne ovat sarkeneet pahasti. Nepalissa sain lisaksi kuunnella kukon kiekumista, silla edessani istuvalla naisella oli kukko kassissansa. Siella eras paikallinen "Shamaani" toi lampaansa bussiin, joten metelin lisaksi hajukin oli melkoinen. Yllatys oli iloinen, kun Tuk Tuk kuski heitti mut Paksessa asemalle. Edessani oli komein kaksikerrosbussi, mita olen koskaan nahnyt. Jalkatilat valtavat, illalinen juomineen, kosteuspyyhkeita ja peitto. Silla kelpasi matkustaa 685 kilometria, lapi yon (20.00-6.30).
Vientianessa piti viettaa pari paivaa. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Tuk Tuk kuski ajoi ensin toiselle bussiasemalle, josta oli juuri lahdossa bussi Vang Viengiin. Paatin ottaa sen ja jatkaa matkaa. Silla matkalla oli taas oikeaa tunnelmaa, kun bussista puuttui muutama ikkuna, seinissa oli ruosteen syomia reikia ja muutenkin se oli aika rajun nakoinen. Matkaa Vang Viengiin kertyi 160 kilometria ja aikaa kului nelja tuntia. Reilussa vuorokaudessa matkustin noin 985 kilometria Don Detilta Vang Viengiin.

VANG VIENG

Vang Viengiin saavuin sunnuntaina noin kello 11.00. Olin kuullut, etta siella on paljon lansimaalaisia nuoria, mutta en koskaan kuvitellut, etta niin paljon. Meininki tuntui vauhdikkaalta ja ensin ajattelin, etta haluan jatkaa matkaani eteenpain. Maisemia silmaillessani ajattelin kuitenkin ottaa positiivisen asenteen. Vang Vieng sijaitsee todella kauniilla paikalla Nam Son joen varressa. Joen varrelta kohoavat korkeat, vehreat ja seinamiltaan hyvin jyrkat (Limestone) vuoret. Kyla itsessaan tarjoaa ainoastaan ravintoloita ja majoituksia. Melkein joka ravintolassa pyorii televisiossa Frendit-sarja ja porukka tuijottaa niita paivat pitkat. Toiset selvana, toiset vahemman selvana. Valilla ihmettelinkin amerikkalaisia, jotka tulevat toiselta puolelta maapalloa ja syovat koko viikon taikasienipiirakoita tai juovat Happy pirteloita ja katsovat Frendeja sekaisena. Laosilla olisi niin paljon muutakin annettavaa. Vang Vieng tunnetaan Tubingista eli kuorma-auton sisarenkaalla jokea pitkin laskemisesta. Matkanvarrella (noin 4 km) on rannoissa lukuisia terasseja. Musiikki soi ja porukka bilettaa. Lisaksi rannoille on rakennettu telineita, joista voi heilauttaa itsensa liaanilla jokeen. Hurjimmat koydet heilauttavat jopa 12 metrin korkeuteen ja sielta majahdetaan jokeen miten sattuu. Tuntuu hurjalta ja valilla hiukan kipealta.

Maanantaiksi ostin 20 kilometrin kajakkivaelluksen halki 12 kosken. Kajakit olivat kaksipaikkaisia kaikilla muilla, paitsi minulla. Matkan varrella poikettiin luolassa, joka sai ainakin mut hieman ahdistumaan. Sinne mentiin sisarenkaan kanssa hyvin matalasta aukosta. Itse en mahtunut renkaan kanssa, vaan jouduin uimaan sinne ja vetamaan renkaan perassani. Sitten kiipesin renkaan paalle ja matka alkoi otsalampun kanssa kohti vuoren uumenia. Alkumatkan paasi kiskomaan itseaan koydella eteenpain. Myohemmin kun koysi loppui, matka jatkui ottamalla katosta sormilla kiinni (siella luolan korkeus vedenpinnasta noin 60 senttia) ja vetamalla itseaan aina pidemmalle. Virta oli voimakas ja paikka totaalisen pimea. Uimista ei sadekaudella eli nyt, vedenvirtauksen takia suositeltu, eika tullut pieneen mieleenikaan sita siella kokeilla. Valilla mielessa kavikin, etta mitahan tuolla vedessa mahtaa olla. Helpotus oli suuri sielta pois paastyani. Luolan jalkeen soimme herkullisia vartaita ja sitten jatkoimme melomista. Kaksi korealaista vanhempaa miesta tuli kajakkinsa kanssa roiskimaan vetta paalleni, enka yksin voinut tehda muuta kuin kaataa heidan kajakkinsa. Myohemmin he paasivat napayttamaan mua, kiilatessa mut vaaralle suistolle, jossa meikalaista joki vei ja lujaa. Kajakki ja mela edella, mina perassa. Kajakkiin takaisin paastyani meloin heidat kiinni ja juuri ennen koskea kaansin heidan kajakin sivuttain. Kuului kova huuto ja pian he rapikoivat koskessa. Taman jalkeen kaikki alkoivat sotimaan keskenaan ja matka jatkui todella hauskasti ja hulvattomasti. Reitin lopussa eli tubing alueella pysahdyttiin nauttimaan virvokkeita ja hypittiin liaanilla jokeen. Hypyt ottivat kiitettavasti mahanpohjasta. Muutaman kerran vastavirtaan majahdettyani lopetin hyppimisen. Sen verran iho meni herkaksi.

Tiistaina menin paivaksi tuubailemaan. Rannoilla pelattiin lenttista ja ihmiskeilausta renkailla, tietenkin kaatosateessa. Vang Vieng on siita hyva paikka, etta ilmalla ei ole mitaan valia. Joella ollessa saattoi olla jopa hauskempaa kaatosateessa kuin auringon paisteessa. Illan suussa palaillin kylalle pain, kun renkaani ajautui keskella jokea olevan puutornin rakenteisiin. Virta oli voimakas ja rengas pyorahti metrin verran veden alle ja jai sinne kiinni. Itse paasin kiipeamaan rakenteita ylos, maistettuani ensin kunnolla Nam Son-joen vetta. Samassa rytakassa repesi vedenkestava kelluva pussi ja valokuvakamera, uudet sandaalit, paita ja rahaa huuhtoutui jokeen. Renkaan sain potkittua irti ja paasin silla reitin loppuun. Sen jalkeen oli mieli aikatavalla maassa. Onneksi nain yhden ranskalaisen miehen ja kolme korealaista tyttoa, joiden kanssa vietin illan. Tyttoihin tutustuin kanoottivaelluksella. Mieliala koheni heidan kanssaan.

Vang Viengissa vanhakin nuortuu, tai oikestaan Nam Son-joella. Alkujahmeyden jalkeen voin myontaa, etta siella oli todella hauskaa viettaa pari paivaa. Itse en kuitenkaan enempaa sita hullunmyllya jaksaisi. Paikka olisi pitanyt loytaa parikymppisena. Hyva kokemus, lukuunottamatta tuubailun loppua. "Kohtalokkaan" paikan olisi voinut valttaa ennakoimalla aikaisemmin. Liian lahella ei enaa rapikoinnit auttanut.

Eilen tulin Luang Prabangiin. Mieli vireana olen tutustunut kaupunkiin. Tama on hyvin kaunis kaupunki. Laosista saan kaikkialta kuvia missa olen liikkunut, koska joka puolella olen tutustunut ihmisiin ja vaihtanut osoitetietoja. Materiaali on materiaalia ja vahalla olen paassyt miettiessani koko reissua. (Laskuvirhepaholainen tapahtui aiemmin, kun sanoin netin olevan taalla kallis. Ei se ole. Vang Viengissa oli kohtuuttoman kallis.) Vientianesta kirjoitan Luang Prabangin osuuden.