Mount Everest Base Camp & Island Peak Expedition

Torstai 1.5.2008
Day 1. Phakding 2800m.

Lento lahti varhain aamulla Katmandusta Luklaan (2840m). Lukla on todellakin lentokentta vailla vertaa keskella vuoria. Sherpa opaan ja kantajan tavattuani lahdimme patikoimaan Phakdingin (2800m) kylaan. Reitti oli helppo ja se otti aikaa nelisen tuntia. Reitin varrelta sainkin ihailla jo yli seitseman tonnisia huippuja. Maisemia on turha kuvailla. Milta nyt maailman mahtavin vuoristo voi nayttaa. Yolla sain nukuttua kokonaista kaksi tuntia, alkavan vuoristotaudin kiusatessa mua. Yolla otinkin sitten dopingia ja aloitin Diamox kuurin. Se perkele saa hiilihappoiset juomat maistumaan pahalle ja antaa sormenpaihin jatkuvan kihelmoinnin.

Perjantai 2.5.2008
Day 2. Namche Bazar 3440m.

Aamulla lahdimme kahdeksalta kavelemaan kohti Namche Bazarin (3440m) kylaa. Ensimmaiset kolme tuntia kului hienosti. Lounas tauon jalkeen alkoi tuskainen osuus. Katmandusta hankittu ripuli ei tehnyt nousua helpoksi. Myoskin univelka ja hapenpuutteen aiheuttama laskuhumalan tunne ei ole omiaan suorituksessa. Ei se tosin muutenkaan helppo ollut. Silla matkalla tajusin, etta en tule saavuttamaan tavoitettani Island Peakia (6189m). Loppuvaiheessa paahtavassa kuumuudessa oksensinkin vatsani tyhjaksi. Luultavasti rasituksen ja taudin takia. Nyt katsommekin tassa kylassa mihin suuntaan kuntoni lahtee. Palataanko alemmas, vietetaanko pari paivaa taalla, vai jatketaanko huomenna ylemmas. Tunnin levon ja laakkeiden jalkeen olo on hyva. Yo kertookin paljon.

Lauantai 3.5.2008
Day 3. Khumjung 3753m.

Olo on hyva. Akklimatisoituminen (vahahappiseen ilmaan sopeutuminen) on lahtenyt hyvin kayntiin. Ensimmainen ja toinen paiva olivat tietysti pahoja, koska lento oli suoraan 2800 metriin. Oireet ilmaantuvat 8-24 tunnin kuluttua, jos keho ei sopeudu korkeuteen. Oireet alkavat 2500 metrin jalkeen. Olen lukenut kirjan vuoristotaudista, joten aika hyvin taustat ovat kunnossa. 4000 metriin mennessa yli 70% kiipeilijoista karsii vuoristotaudin oireista. Ne eivat sinallaan ole vakavia, mutta kiusallisia. Silloin taytyy levata, juoda ja mahdollisesti laskeutua alemmas, kunnes olo on taas normaali. Keuhko -tai aivo odeema (HAPE, HACE) onkin jo vakava juttu. Oireetkin ovat vakavammat. Diamox kuuri poistaa nestetta kehosta, joten mun pitaa juoda vahintaan seitseman litraa paivassa. Siina on tekemista. Matka Khumjungiin oli lyhyt ja suht helppo. Nousua ei paljoa kertynyt. Khumjungissa vierailin luostarissa, jossa oli lukkojen takana Jetin kallo. Totuus on vihdoin paljastunut.

Sunnuntai 4.5.2008
Day 4. Dinboche 4351m.

Aamulla herasin viidelta ja nousin kukkulan paalle katsomaan auringon nousua. Hiljaisuus ja maisemat olivat tyrmaavat. Samalla sain ensimmaisen nakymani kohti pyhaa Sagarmathaa eli Mount Everestia 8850m. Hotellille palattuani esitin muutoksia suunnitelmiin. Halusin jattaa seuraavan kylan valiin, menna suoraan Pherichen (4280m) kylaan ja hankkia siten yhden vapaapaivan ohjelmaani. Vapaapaivia ei ollut ja epailin tarvitsevani ainakin yhden sellaisen jossakin vaiheessa. Varmistin oppaaltani, etta laskua ei paljoa tule, jotta suoriudun pitkasta matkasta. Vastaus oli: "Just a little bit down". Myohemmin kirosinkin 3250 metrissa, etta nyt riittaa kiivettavaa ainakin 1000 metria ylospain, silla pieni lasku oli 500 metria. Aurinko kuumotti niskaani kiivetessa ylospain. Hiljaa mielessani toivoin pilvia taivaalle. Myohemmin nousun jalkeen toiveeni toteutui. Saimme patikoida viimeiset kaksi tuntia vesi -ja rantasateessa. Saan takia vaihdoimme Pherichen Dinbochen kylaan, joka sijaitsi hieman kauempana. Hotellilla nautin suihkusta, jossa oli kolme seinaa. Selkaani lirutteli hiljakseen lammin vesi ja etupuolta huuhteli jaatava tuuli ja rantasade.

Maanantai 5.5.2008
Day 5. Lobuche 4920m.

Khumjungista matkattiin lounaan jalkeen Lobuchen kylaan. Matka oli suht helppo. Laskua ei paljoa tullut. Lopussa nousu otti voimille. Maisemat muuttuivat vehreista laaksoista karuiksi kivikoiksi ja valkoisiksi huipuiksi. Hotellilla paikallinen Sherpa oli pienessa myotalaitaisessa leikannut sormenpaansa poikki toita tehdessa. Koitin saada hanet makuulle ja raajan ylos, koska verta tuli paljon ja aija naytti pokraavan hetkella milla hyvansa. Han ei suostunut makuulla olemaan ja ryntaili edestakaisin sormi suussa. Lopulta sidoimme kaverin sormen oppaani kanssa ja lahetimme hanet sairastuvalle.

Tiistai 6.5.2008
Day 6. Gorakshep 5170m.

Gorakshepiin oli mukava vaeltaa. Aurinko paistoi, mutta ilma oli jo sopivan kylmaa. Askel painoi jo huomattavasti talla korkeudella. Siina ei turhia hotkyilty. Illalla karsin pahoinvoinnista, ruokahaluttomuudesta ja paansarysta. Omaa olotilaa miettiessa havahduin siihen kun korealaista tyttoa kannettiin huoneestaan ulos. Vuoristotauti oli muuttunut ilmeisesti odeemaksi. Tytto oli tosi huonossa kunnossa. Muutama Sherpa lahti kantamaan hanta Lobuchen kylaan, josta pelastushelikopteri oli tulossa hanta hakemaan. Silla hetkella tunsin oloni hyvin yksinaiseksi miettiessani omaa ratkaisuani. Palaisinko takaisin Lobucheen vai pysyisinko taalla. Pian viereeni istahti intialainen nainen, joka karsi myoskin vuoristotaudista. Hanen kanssaan rupattelin pitkan tovin ja joimme yhteensa kahdeksan litraa teeta. Sen jalkeen tuntui, etta oloni kohentui hieman.

Keskiviikko 7.5.2008
Day 7. Gorakshep 5170m.

Aamulla herasin viidelta ja oloni oli mainio. Saa oli erinomainen, joten lahdimme hieman kuuden jalkeen kipuamaan Kalapattharin (5545m) vuorelle.
Reitti oli helppo, mutta nousua riitti. Vuoren otin treenauksen kannalta ja huipulla olimme kiivettyamme 1h26min. Maisemat olivat mahtavat. Base Camp nakyi mainiosti ja Mount Everest avautui eteemme. Hetken huipulla nautittuamme palasimme alas Gorakshepiin ja lahdimme kevelemaan Everest Base Campiin (5364m). Matka sinne oli pidempi kuin kuvittelin. Base Camp yllatti laajuudessaan. Siella oli satoja telttoja ja kymmenia retkikuntia. Suomenlippua en nahnyt liehuvan missaan. Vierailimme muutaman retkikunnan luona juomassa kupposet teeta, koska oppaallani oli siella tuttuja. Taman jalkeen palasimme hotellillemme.

Torstai 8.5.2008
Day 8. Gorakshep 5170m.

Tahan valiin kaytimme vapaapaivan, jonka ansaitsimme aikataulua muuttamalla. Paiva oli kaunis ja poltin naamani auringossa. Suojakerroin 60 ei auttanut asiaa. Opas joutui lahtemaan Pherichen sairaalaan, joten jain kantajan kanssa Gorakshepiin.

Perjantai 9.5.2008
Day 9. Dinboche 4351m.

Aamulla lahdettiin kantajan Dorchen kanssa takaisin Dinbochen kylaan. Matka oli pitka, mutta helpohko. Ainoa karsimysen aihe olivat niska ja selkavaivat, jotka olivat vaivanneet heti Luklasta alkaen. Korkea ilmanala ei niille oirelle paljoa armoa anna. Oppaan tapasimme hotellilla. Han oli mennyt Pherichesta Dinbocheen lepailemaan edellis iltana.

Lauantai 10.5.2008
Day 10. Chukung 47..m.

Lounaan jalkeen piti lahtea heti kohti Chukungin kylaa, mutta juuri ennen lahtoa, pyysin oppaaltani, etta kavisimme Pherichen sairaalassa hakemassa droppia ongelmiini selan kanssa. Taman jalkeen matka jatkui kohti Chukungia. Matka oli mukava. Tasaista nousua joenvartta pitkin kohti kylaa. Siella tapasin Saksalaisen pariskunnan, jonka kanssa pelattiin korttia koko loppu paiva.

Sunnuntai 11.5.2008
Day 11. Island Peak Base Camp 53..m.

Aamulla lahdimme kohti Bace Campia. Matka oli suht pitka. Helpotimme oppaan kanssa hieman kantajan taakkaa ja otimme molemmat noin kymmenen kilon kuorman selkaamme. Iltapaivalla pystytimme telttamme ja aloimme harjoittelemaan kiipeamista varusteiden kanssa. Illalla keittelimme ruokaa ja rupattelimme niita naita.

Maanantai 12.5.2008
Day 12. Island Peak High Camp

Aamiaisen jalkeen purimme leirin ja lahdimme kohti High Campia. Matka oli lyhyt, mutta jyrkkaa polkua vuoren rinnetta ylos. Noin 5600 metriin perustimme uuden leirin. Teimme taas pari harjoitusta ja loppupaiva kului "keittioteltassa" loikoillessa, syodessa ja Sherpojen kanssa rupatellessa. Paiva oli yksi parhaista. Leppoisaa oleskelua mahtavissa maisemissa.

Tiistai 13.5.2008
Day 13. Island Peak Summit 6189m.

Aamulla herattiin neljalta tekemaan kunnon aamupalat. Sen jalkeen heitimme varusteet paalle ja lahdimme kipuamaan ylos. Alkumatka oli hankalaa kalliota ja kiipeilykengat (laskettelumonot) jalassa ei saanut minkaanlaista tuntumaa liukkaaseen kivikkoon. Nousu oli raskasta ja pulssin olisin pystynyt laskemaan koko nousun ajan takaraivossani tuntuvasta tykytyksesta. Ilma oli ohutta ja pienikin liikee sai hengastymaan. Aikaimme noustuamme olin melkein valmis luovuttamaan, mutta juuri ratkaisevalla hetkella saavuimme lumen ja jaan rajalle. Uudet nakymat ja haasteet saivat innostumaan aivan uudella tavalla. Olin innoissani kuin pikkupoika. Hieman myohemmin innostus laantui kun yritin paasta noin 70 asteista 200 metria korkeaa jaaseinamaa ylospain. Olin aivan puhki. Parikertaa tyhjensin vatsani taistellessa ylospain. Myohemmin nousu helpottui kun totuin koyteen, jaahakkuun ja piikkeihin kenganpohjissa. Seinaman paalle paastyani nain jo huipun. Silloin ei enaa mikaan voima pidatellyt mua. Taydessa hurmoksessa jatkoin loppumatkan ilman taukoja. Seinaman vierustaa kavellessa otin kylla todella rauhallisesti, koska kavelyura oli yhden jalan levyinen ja heti kengan vieresta alkoi satojen metrien pudotus. Tarkastin kylla muutamaan otteeseen koyteni ja kiinnitykseni. Noin kymmenen aikaan saavutimme huipun. Tunne oli mahtava ja aavistuksen liikuttunut. Hapen maara huipulla oli 46% kun esim. Tampereelle se on yli 99%. Tama teki noususta rankan. Aikamme huipulla vietettyamme palasimme rankan laskun jalkeen High Campiin. Lievan paa -ja silmasaryn takia purimme leirin ja paatimme siirtya Chukungin kylaan. Huipulle mentaessa nakokenttaani ilmestyi pienia laiskia, jotka johtunevat silmanpohjan verenvuodosta. Kyseisia ongelmia saattaa esiintya noissa korkeuksissa. Naon pitaisi palautua ennalleen viimeistaan muutamien kuukausien kuluttua. Chukungiin paastyamme halusin jatkaa Dinbocheen, jonne olimme jattaneet ylimaaraiset tavaramme. Halusin saada kuivia vaatteita ylleni. Noin seitseman aikaan illalla 14 tunnin urakan ja 15 kilometrin jalkeen saavuimme Dinbochen (4351m.) kylaan. Illalla olin niin vasynyt, etta en jaksanut edes syoda. Painuin suoraan sankyyn.

Keskiviikko 14.5- Perjantai 16.5.2008
Day 14-16 Lukla

Dinbochesta palasimme muutamassa paivassa takaisin Luklaan. Saavuimme sinne paivaa aikaisemmin kuin piti. Matkalla vietimme yot tutuissa kylissa. Askel painoi todella paljon ja jalat olivat pirun kipeat. Vasymyksen takia viimeiset paivat olivat hieman pinna kirealla. Luklassa juhlimme noin 180 kilometrin matkan paattymista ja onnistunutta kiipeamista. Tein Sherpoille pullollisen Fisua, jonka tyhjensimme illalla. Naytti hyvin maistuvan....

Lauantai 17. Katmandu
Day 17 alle 500m.?

Lento Katmanduun oli pahin mita olen kokenut. Turbulenttinen keli pyoritteli pienta konetta kuinka halusi. Valilla tuntui, etta sisuskalut tulevat suuhun. Onneksi lento kesti vain 30 minuuttia.

Vuoristossa asuu maailman sitkein kansa, nimittain Sherpat. He kantavat Base Campiin asti, jopa 80 kilon kuormia selassaan. Jotkut pelkastaan sandaaleissa. Kaikki mita ihminen tarvitsee rakennustarvikkeista ruokaan, joudutaan kantamaan sinne. Yhdella Sherpalla oli 14 laatikkoa kaljaa selassaan. On uskomatonta katsoa niita lasteja. Silti missaanpain maailmaa en ole tavannut niin hilpeata, huumorintajuista ja nauravaa kansaa kuin Sherpat.

Vaellus kokonaisuudessaan oli ainutlaatuinen. Nopean tahtimme takia se ei ihan helpolla meita paastanyt. Sita voi kuitenkin suositella kaikille, jotka liikkumista sietaa paiva toisensa jalkeen. Heikoiten korkeaan ilmanalaan sopeutavat alle 30 vuotiaat miehet. Parhaiten naiset ja muutenkin iakkaammat ihmiset. Rauhallisesti otettuna siella parjaa hyvinkin yli 60 vuotiaat. Reitteja Himalajalla riittaa helpoista haastaviin. Kiipeamiselle (4paivaa) hintaa kertyi noin 1000 dollaria. Itse vaellus on pienessa ryhmassa kaikkine kuluineen alle 700 dollaria. Kiipeamisen hintaa korottavat lupamaksut, kiipeilyvalineet, teltat, keittiokalustot yms. Kokemusta kiipeilysta ei minulla ollut, mutta hyvan oppaan kanssa kaikki on mahdollista. Ennen tata retkea korkein paikkani on ollut ehkapa alle 2500metria. En sieda korkeita paikkoja, mutta talla retkella kammoa ei ole ollut. Lieko syyna vahainen hapen maara. Lodget (hotellit), paikallismajoitukset ovat alkeellisia. Vuoristossa ei ole sahkoa, eika juoksevaa vetta. Huoneet ovat pienia ja kylmia. Ylhaalla ollessa huonelampotilat ovat hyvinkin pakkasen puolella. Peseytyminen tapahtuu usein ulkona mahdollisessa pakkaskelissa. Sailioon laitetaan noin viisi litraa lamminta vetta ja silla tullaan toimeen. Kaikki on kalliimpaa mita ylemmaksi mennaan. Jopa suomalaisittain monet tuotteet ovat kalliita. Kaiken "karsimyksen" kuittaavat kuitenkin nakoalat. Kaiken taman ja tulevan mahdollisti "Mountain Sherpa Trekking", joka on hoitanut kaiken lupaamansa 100 prosenttisesti. Erittain hyvaa palvelua.

Huomenna lahden laskemaan koskea ja sen jalkeen viidakkosafarille. Sielta siirryn Pokharan kaupunkiin. Viiden paivan paasta lisaa...